Lokakuu meni että hujahti. Siinä kerkesikin tapahtua aikamoista, mitäpäs jos kertoisin viikko kerrallaan? Ensimmäinen viikko meni allekirjoittaneen lomaillessa Azoreilla, tämän ajan Nita vietti citykoirana Helsingin Puotilassa siskoni luona ja Nemo Lemmikkien lomakoti Hyvässä Hetkessä. Palatessamme syyslomaviikolla kotiin Nita oli lentokentällä vastassa ja voi sitä jälleennäkemisen riemua! Ja kun Nemoa haettiin tarhalta niin voi varmaan arvata miten naama levisi kun asteltuaan ovesta ulos näkikin rakkaat ihmiset. Niin oli lauma taas koossa ja keskiviikkona Nita pääsi pitkästä aikaa agilityyn! Ihan tyytyväinen olin, olisihan se varmaan mennyt paremmin jos olisin jättänyt sen ruokkimatta niin kuin yleensä aina, silloin taisin vain olla niin ajatuksissani että tuli vahingossa annettua neidillekin ruokaa :-D Tuuli-belgi pääsi taas räksyttämään Nitalle mutta azorilainen ei onneksi saanut mitään paniikkikohtausta. Torstaina lähdettiinkin ajelemaan Valkeakoskelle pariksi yöksi. Koirat yöpyivät mökillä ja eipä siitä reissusta sen kummempaa, ihan nätisti käyttäytyivät kumpikin. Seuraavalla viikolla alkoi taas koulu ja arki. Tokoon ei olla päästy moneen viikkoon pimeyden, kokeiden ja epätietoisuuden vuoksi; palaamme asiaan kuitenkin heti kun saan selville talven treeniajat. Kotona on kuitenkin palauteltu vanhoja asioita mieleen, minuun on iskenyt ennennäkemätön ahkeruus tässä asiassa ;) Nykyisin vien koirat lenkille erikseen niin usein kuin vain suinkin kykenen, eli lähes aina. Nitan kanssa käytiin viime torstaina eläinkaupassa täydentämässä siankorvakiintiötä ja Nemon kanssa on käyty ihmisten ilmoilla lenkillä. Lenkeillä olen nyt parannellut enimmäkseen seuraamista ja pysähtymisiä, ihan mukavasti on palailleet mieleen kummallekin. Nemo näkyy kuitenkin päättäneen, että tähän eloon on saatava jotain piristystä... Nimittäin, lauantai-iltana palasin eräältä kurssilta kotiin. Kotiväki oli käynyt mökillä ja tuonut isoäidiltä unelmatorttua allekirjoittaneelle. Olin juuri ruokkinut koirat ja kerennyt leikata yhden siivun tortunpalasesta, ja kun hetken päästä palasin, oli koko palanen poissa! Syyttömien syyllistämisen jälkeen saatiin kuitenkin selville, kuka oli todellinen syyllinen; no, siinähän se tuli kuono pitkänä ja häntää heilutellen eteeni. Oli kuulemma perjantaina vielä pöllinyt juustonlopunkin samasta paikasta! Toisaalta ihan hyväkin asia että ruokahalu on herännyt (ja miten! Herra on jopa pari kertaa "varastanut" ruoka-aikana, siis mennyt syömään ilman lupaa), kokeillaan josko saataisiin Jyväskylän näyttelyyn vähän lisää massaa... Eilen taas minä mokailin ja Nemo sekoili (ei yllättävä asetelma). Oli käyttänyt molemmat koirat erikseen lenkillä, kun hukkasin puhelimeni. En löytänyt sitä mistään ja jätin koirat kotiin ja lähdin kiertämään saman lenkin minkä olin Nitan kanssa juuri tehnyt, jospa puhelin olisi pudonnut metsään. Eihän sitä löytynyt ja takaisin tullessani se oli suoraan keittiön pöydällä minua vastassa. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, eipä voi väittää etten olisi liikkunut tuona päivänä! Äiti kertoi, että kun oli tullut kotiin minun ollessani poissa, Nemo oli livahtanut suoraa päätä ovesta ulos ja lähtenyt vipeltämään tielle ja naapurin pihaan (arvelin että minun perääni). Hetken päästä se oli kuitenkin omatoimisesti tullut takaisin rämpyttämään ulko-oven kahvaa! Että vielä pieni spurttilenkki ja vasta sitten rauhoitutaan...

Sain partiotaitokisoista heinäpaaleja, ne olikin kova juttu =D

Nita sivistää(?) itseään. [Ei muuten ole aseteltu kuva, etsin kiivaasti tiettyjä Rosan sarjoja arkistoistani yötä myöten ja nämä olivat jo kömpineet nukkumaan Akkareiden keskelle :)]