Tästä lähtee tämän vuoden viimeinen kirjoitus, käsitellen lähinnä joululomaa. Paljon onkin ehtinyt tapahtua... Tähän alkuun kuitenkin hehkutus! Nitan FIX-paperit, eli omistajatodistus tuli Kennelliitosta! (Yllättävän nopeaa toimintaa.. :o) Eli olen nyt saanut ensimmäisen virallisesti oman koirani, ylpeä koiranomistaja kiittää Marjaa onnitteluista :''D 19.12. kävimme Idan, Taikan ja Nitan kanssa piiitkällä metsälenkillä kaukana isolla hakkuuaukealla, neidit touhusivat oikein innoissaan mm. kävellen puron jäätä pitkin. 

Taika poseeraa, Nita säätää jotain taustalla.

Idalle kiitos kuvasta 8)

Mutta, se joulu. Koirat luonnollisesti ilahtuivat koko perheen tullessa jälleen kotiin joulunviettoon, Nitakin halasi "äippänsä" Kaisan oikein pitkään ja hartaasti... Aatto sujui perinteisissä merkeissä, iltapäivällä pakkauduimme kaikki autoihin ja ajoimme mökille. Päijänne oli jo jäässä, ja juoksimme jäällä koirien kanssa. Sekä Nita että Nemo olivat vapaina, jälkimmäinenkin totteli upeasti! Myöhemmin illalla tosin livisti mökistä minun ja äidin perään uudestaan jäälle, mutta pysyi sielläkin hanskassa. Joulu- ja tapaninpäivänä kävi vieraita, ja totta kai myös pitkät metsälenkit ovat kuuluneet koirien ohjelmaan. Omat lahjatkin hurtat saivat, siannahkaluita eivät millään malttaneet syödä, mutta eipä niiden jämiä enää missään näy... Eilen saivat minun paketistani paksut täyteluut, jotka maistuivat saman tien!

Lenkkeilyä...

Nemo osaa.

En mä tajua mitä mä täällä teen mutta ollaan nyt sitten...

Ja pojoing, pois!

Jouluaattona mökillä, käytiin viemässä haudoille kynttilät. Perään lähtenyttä Nitaa rupesi palelemaan.

Nam, lahja maistuu!

Sunnuntaina Nita oli hauska lenkillä, juoksenteli tavalliseen tapaansa vapaana ja palasi sitten luokseni suussaan jotakin, joka näytti linnunpoikasen siiveltä. Käskystäni neiti sylki sen pois ja johdatti minut löytöpaikan luo. Jonkin linnun jämät hangen alla olivat, Nita ei kilttinä koirana niihin enää koskenut, ja jatkoimme matkaa. Eräässä toisessa paikassa ihmettelin, mikä kumma hangen alla niin kiinnostavalta haisee, kun neiti ei millään malttanut pysähtyä poseeraamaan kameralle. Lopulta hajun lähde löytyi, ja neidin kuonon edestä hangen alta löytyi taas jonkin pikkueläimen jäännökset. Varsinainen raatokoira :'D Onneksi ei sentään kieriskele niissä, kuten jotkut muut... 

Found it!

Maanantaiset agilitytreenit menivät Nitan osalta oikein hyvin, neidiltä säilyi into loppuun asti! Seuraavana päivänä taas oli Nemon pohjanoteeraus; ikinä ei ole mennyt niin huonosti kuin silloin x) Herra vain riehui ja karkaili (erään narttukoiran luo, joka ei ollut pitkään aikaan käynyt), huvittaen suuresti kotoa mukaan lähtenyttä yleisöä. Mutta joskus näinkin, yllättävän hyvinhän on koko syksy mennyt. Tällaisia päiviä tulee, ei sille voi mitään. (Jännä, kuinka juuri silloin kun oma kouluttaja on pois ja sijainen pitää treenit :-D) Mukavahan se on tulla välillä maanpinnalle ;) Loppua kohden meni kyllä hyvin alun sähläyksen jälkeen. Illalla Nemo sai venäläisiä faneja! Siskot päättivät käydä paluumatkalla kaupassa, ja jäin autoon odottamaan Nemon kanssa. Viereisen auton venäläisen perheen palatessa Nemo kuunteli vierasta kieltä tarkkaavaisen kiinnostuneena, ja nousi takakontissa katselemaan ikkunasta. Perheen pieni tyttö huomasi koiran, ja tuli äitinsä kanssa ihastelemaan sitä ja puhelemaan koiralle. Perheen isäkin tuli paikalle katsomaan, mikä noin ihanaa oli ja hymyili. Nemo vain hymyili ja heilutti iloisesti häntäänsä :-D 

Ja iloisesti karkuun.

Kiitos Apulle kuvista.

Keskiviikkoiltaa, kaikki tapittavat Pohjoismaiden Voittaja-näyttelyä tv:stä (jossa allekirjoittanut kävi turisteilemassa Viivin kanssa). Jumppapallo ei oma.

Tänään olikin hauska aamulenkki. Nita oli oikein täydellinen, Nemo taas ei niinkään... Harjoittelimme jälleen irtioloa, ja Nemo karkasi kaksi kertaa. Ensin laavulta, lähti seuraamaan Nitan jälkiä rinnettä alas (käytin koirat erikseen), mutta tuli sitten takaisin. Myöhemmin jätin koiran polulle paikallamakuuseen ja menin itse kamera kädessä pyytämään sen luokse. Kappas, takaani lähti jokin kanalintu lentoon... Nemo varasti, ja kurvasi polulta sen perään. Seurasin jälkiä vähän matkaa, ja löysin Nemon selkäni takaa hiippailemasta. Sitten kävimme vähän keskusteluja, lähdetäänkö luotani pois ilman lupaa, onko minun sanani laki ja lupasin, että tästä eteenpäin punavalkoinen idioottivarjoni on joka h**vetin metsälenkin vapaana. Harmi ettei AV Aseessa & Erässä myydä aivoja, olisin ehdottomasti ostanut sellaiset Nemolle joululahjaksi.  

Zooooom!

Aamuaurinko kajastaa.

Aina kuono lumessa.

Spanieli poseeraa..

Ja fiuh, sinne meni... Huomasin vasta jälkeenpäin, että olin ylipäätään ottanut tuossa tilanteessa kuvan.

Parempi... Mutta eikös sen ilmeestäkin näe, että pääkopasta puuttuu jotain? x)

Sai sen sitten lopulta pysymään paikoillaan ja poseeraamaan...

Hienosti luokse, se lentää...

Onhan se ihana... :')

Nyt on tämä vuosi siis pulkassa, ja on aika siirtyä uudelle vuosikymmenelle. NN-tiimi porskuttaa edelleen energisesti mukana, ja koska Nitan paperit tulivat, minulla ei ole enää mitään tekosyytä olla ilmoittamatta koiraa kisoihin... Pitänee siis alkaa hioa liikkeet loppuun :'D Kiitos tästä vuodesta aivan kaikille ihmisille ja eläimille, jotka ovat tehneet siitä minulle niin upean, niin koirien kanssa kuin muutenkin! Eritoten haluan kiittää Joonaa, Idaa, Viiviä, Emmiä, Katsua ja isää, sekä lähipiirin hurmaavia nelijalkaisia: omia kauhukakaroita Nemoa ja Nitaa, sekä Taikaa, Kassua, Rommia, Ronia, Ticoa, Remua, Rokia ja Rampoa! Unohtamatta myöskään mahtavia agilitykouluttajia ja treeniporukkaa, teidän kanssa todella viihtyy; kiitos ja kumarrus!