Huolta mutta myös ylpeyttä

Paljonpa sitä ehtii yhdessä viikonlopussa tapahtua… Perjantai 17. päivä oli ihan kamala. *Huokaus* Olinsiis iltapäivällä Nemon kanssa lenkillä umpimetsässä ja oli tosi nätisti kuten tavallista, tuli aina luo kun kadotti minut ja käyttäytyi muutenkin tosi fiksusti. Loppuvaiheessa koira jäi polun varteen asioilleen ja jatkoin matkaa, odottaen että kohta se sieltä tulee; koiran tehtävähän on pitää kontaktia minuun eikä toisinpäin. Ylitin pururadan ja jatkoin metsään kotiinpäin, näin että Nemo lähti juoksemaan perään mutta sepä menikin pururataa pitkin hirveää vauhtia, varmaan luuli että olin mennyt sinne. Kuljeskelin siellä metsässä odotelleen ja viheltäessäni pilliin se tulikin pian ja mentiin kotiin. Pihassa huomasin, että sillä oli haava nenässä ja oletin että se olisi tullut jostain kepistä, mutta pian selvisi että olikin hampaasta...Tuskin olin päässyt sisälle, kun pihaan tuli eräs nainen joka asuu tässä lähellä ja omistaa kaksi pientä valkoista koiraa. Menin ulos aavistaen pahaa ja nainen kysyi, oliko Nemo irti vai karannut ja vastasin että irti. Voi elämä sitä huutoa. Nemo oli kuulemma tullut sen koirien päälle, mesosi että sen koiralla on kauhea lääkitys ja huono selkä ja sitten tuollainen tulee päälle. Pahoittelin tietenkin hirveästi, pyytelin anteeksi ja sanoin että hyvä kun oli potkaissut Nemon pois, niinhän siinä kuuluu tehdä. Mutta toinen vain jatkoi huutamista, että ei se riitä että on pahoillaan, mitäs sitten kun se tappaa jonkun, sanotteko te sittenkin että ootte pahoillaan? Selitin toki että koulutin sitä metsässä siihen spanielikokeeseen, johon sain neuvon että kouluta aidatulla alueella ja jatkoi edelleen huutamista että älä pidä sitä irti, tiedät kuinka ne rähjäävät toisilleen (mikä ei muuten pidä paikkaansa koska Nemo ei todellakaan hauku hihnassa hänen koirilleen, ne puolestaan räksyttävät aina muille), rakentakaa sellainen aita mistä se ei karkaa (ei ole muuten koko kesänä karannut tarhasta), ja valitti siihen samaan syssyyn vielä eräästä porokoirasta joka asuu tässä kanssa lähellä, ja on niidenkin omistajille soitellut ja käynyt huutamassa. Ja huusi minulle päin naamaa, että jos vielä kerrankin näkee Nemon tai Rantalan koiran irti, voin olla varma, että hän vie sen löytöeläintarhaan (hyvä jos veisi, jos saa kiinni) ja soittaa poliisille vaarallisesta koirasta.

En minä osaa tuollaisessa tilanteessa tehdä yhtään mitään, kuuntelin vain hiljaa enkä saanut lainkaan suunvuoroa siltä huutamiselta. Totta kai ymmärrän, että minä olin tässä vastuussa eikä se helppoa ole kun on kaksi koiraa hihnassa ja toinen tulee irti, mutta tiedä sitten mitä siinä tilanteessa on oikeasti tapahtunut, tuon naisen lausunto kun ei ole puolueeton. Siitä olen varma, että hänen koirat on nostaneet metelin heti Nemon tultua näköpiiriin, totta kai se provosoituu. Voi myös olla niin, että Nemo on mennyt vain haistelemaan ja cotonit ovat alkaneet haastaa riitaa. Mutta väliäkö sillä enää, turha sinne enää on mennä puhumaan. Hirvittävän paha mieli minulle kuitenkin tuli, en saanut lainkaan suunvuoroa kun toinen vain huutaa päin naamaa valheita mun koirasta; Nemo ei todellakaan ole mikään vihainen ja aggressiviinen ja ”Nemo” ja ”tappaminen” ei mahdu minun päähäni samaan lauseeseen. Eikä Nemo tosiaankaan rähjää hänen koirilleen lenkille, korkeintaan nostaa häntää pystyyn ja menee ohi, niiltä kyllä lähtee ääntä senkin edestä. Ja minusta on aika kumma, että heti ensimmäisestä kerrasta aletaan uhkailla poliisilla. Ja mitä muutakaan siinä voi tehdä kuin pyytää anteeksi? Sanoa, että kiva kun kerroit, menenpä heti ampumaan koirani kun se on tuollainen tappaja? Eikä sillä naisella kuulemma ole kaikki kotona, mutta hällä väliä, en tahdo ajatella sitä. Opinpa nyt ainakin, että kun jatkossa pidän Nemoa irti, teen sen jossain siellä kaukana, missä nuo eivät lenkkeile. Hyvästi siis seikkailut lähimetsissä, mutta parempi Nemonkin kannalta, että vapaalenkit ovat jatkossa kauempana.

Onneksi lauantai ja sunnuntai olivat paljon parempia. Lähdimme lauantaina Valkeakoskelle Savijärven mökille ja Nemo pääsi taas herättelemään uinuvia lintukoiran vaistojaan. Testattiin pihassa Nemon laukausherkkyyttä, eikä poika sanonut yhtään mitään, hätkähti vain hieman että mikäs se oli? Kävimme illalla Jaakon ja Nemon kanssa veneellä järvellä, saldona ohiammuttua sorsaa mutta kivaa oli! Eikä Nemo välittänyt lainkaan vaikka Jaakko ampui aivan koiran korvan juuressa. Sunnuntaiaamuna lähdimme aikaisin pyymetsälle. Nemo oli pirteänä mökillä vastassa, ja pellolla päästin sen irti! Poika oli kyllä niiiin upea, pysyi todella nätisti vapaana ja haki hyvin lintuja ja ajoi lentoon. Kyllä, piti kontaktia ja odotti meitä aina välillä, mutta saalista ei tällä kertaa saatu. Yksi pyy vihelteli koivikossa ja lähti lentoon kun Nemo kävi sen sieltä ajamassa ja lensi männikköön tien toiselle puolelle. Jaakko kävi sitä etsimässä muttei löytänyt, hienosti Nemo kyllä odotti kanssani tiellä ihan hipihiljaa tarkkaillen silmä kovana Jaakkoa ja haulikkoa. Mökille palattuamme kävimme vielä järvellä, mutta sorsat lensivät liian kaukana. Ei voi muuta sanoa kuin että olen älyttömän tyytyväinen ja ylpeä, Nemo jäi vain pari kertaa liian kauaksi metsässä ollessamme ja teki upeasti töitä, vaikken ole sille päivääkään metsästysjuttuja kouluttanut. Mahtava mies :’) Metsässä ollessamme kuitenkin huomasimme, että Nemolla oli jalassa jokin vika. Koira pomppi välillä kolmella jalalla muttei kuitenkaan valittanut yhtään, häntä heilui, mutta sisällä tutkin jalan. Oikean takajalan kannusvarvas punoitti ja oli todella kipeä, Nemo ontui ja nukkuessaan piti sitä koholla lattiasta. En siis sittenkään lähtenyt sinne hyväntekeväisyysmatch show:hun, mutta ehkä ihan hyvä vaan, koska pelkissä pennuissa meni kaksi tuntia! :O Maanantaina Nemo pääsi lääkärille, joka ajeli tassusta karvat ja puhdisti haavan Betadinella. Siinä on jokin tulehdus, ja Nemo sai kymmenen päivän antibioottikuurin sekä kaulurin päähänsä, koska haavaa ei saa nuolla. Lenkillä pitää olla sukka jalassa ja uiminen sekä vapaana riekkuminen on kielletty. Tämä viikko on siis otettu rauhallisesti lenkkeillen hihnassa, mutta Nemo on kyllä ollut hurjan reipas potilas; kiltisti ottaa lääkkeen ja antaa laittaa kaulurin sekä puhdistaa haavan. Toivottavasti poika vain paranee pian!