Tämä postaus sisältää otsikon mukaisesti kuvia tammikuun viimeiseltä sunnuntailta; aurinko paistoi ihanasti ja kävin koirien kanssa puolenpäivän jälkeen lenkillä metsässä, jossa oli hurjan kaunista! Kotiin päästyä oltiin vielä vähän pihalla lapsosten kanssa :) Kuvat on otettu isän Nikon D300s:llä, ja valitettavasti laatu menee varmaan aika surkeaksi tänne laitettaessa. Paitsi hei, ensimmäiset kuvat Nitasta on otettu 27.1. lenkillä/lenkin jälkeen. 

Ja eilen pääsimme muuten pitkästä aikaa mölliagilitykisoihin Nitan kanssa! Kävelimme aamulla Nippuran kanssa Citymarketin pihalle josta Marja nappasi meidät kyytiinsä ja ajelimme Jyväskylään. Minua jännitti taas, etenkin kun olimme maksiluokan ensimmäisiä. JATin uusi halli oli tosi kylmä, oikea jääkaappi :D Nitalla oli kuitenkin takki joten hyvin pärjättiin, vaikka lähtiessä vesikuppi olikin pohjasta aivan jäässä… Ilmoitin Nitan taas vain mölliluokkaan, tarkoituksena on opettaa kepit keväällä ensin kuntoon ja sitten vasta lähteä sellaisille radoille joissa nekin on. Rata oli mielestäni tosi mukava, paljon juoksua ja pitkiä suoria joissa Nita innostuu vauhtiin. Vähän mietin, mitä koira tekee kun se ei ole kolmeen viikkoon päässyt treeneihin, mutta loistavasti meni! Virheetön rata ajalla 38.97 ja toinen sija :) Mahtava tyttö. Kisojen jälkeen me nuoriso ja koirat lähdimme Leenan kyydillä jo edeltä heille, jossa lämmiteltiin ja Nitan piti vähän komentaakin innokkaita Viriä ja Nemoa. Marjan tultua käytiin syömässä (kiitos!) ja kotiin päästiin neljän jälkeen. Oli tosi kivaa olla pitkästä aikaa kisaamassa, kiitos hurjasti Marjalle ja Leenalle kyydeistä ja ruoasta, Vikille ja Sunnalle kuvaamisesta sekä onnittelut Leenalle ja Nemolle niinikään 0-tuloksesta ja kakkossijasta!  

 

Menossa kotiin

Ja tästä eteenpäin sitten 30.1:

Yhteiskuvaakin pitkästä aikaa! :D

<3

Tämän kuvan jälkeen totesin että nyt se lapio lähtee per...healbumiin tuolta taustalta häiritsemästä :))