Jännitys on ohitse, Nita on nyt kuvattu! Eilen iltapäivällä ajelimme kahdestaan Jämsänkoskelle, neiti oli Otsossa varsin reipas ja ihmetteli vähän rauhoitusainetta. Koiran alkaessa muuttua raukeammaksi kävelytin sen röntgenhuoneeseen jossa istuttiin yhdessä lattialla odottelemassa aineen vaikutusta. Hetken päästä Nita kävi pyynnöstäni maahan ja lepäsi päänsä jaloilleni. Pian eläinlääkäri tulikin takaisin ja nostimme Nitan yhdessä pöydälle. Minä lähdin huoneesta pois ja istuskelin odotushuoneessa noin 20 minuuttia – tuntui aika pitkältä ajalta kun vähän jännitin, kuinka siellä käy :D Hyvinhän siellä kävi, ja lääkäri kutsui minut kuvien jälkeen katsomaan niitä. Aloitimme lonkista, jotka olivat selvät A/A! Tutkailimme yhdessä eläinlääkärin kanssa ja hän totesi, että lonkkaluun pää on todella tiiviisti lonkkamaljassa, ei pienintäkään merkkiä nivelrikosta. Tällaista vähän uumoilinkin, Nitan jalat ovat jotenkin tosi ”tiiviisti” rakentuneet. Eläinlääkäri sanoi, että sillä on ”aivan älyttömän priima luusto” – etenkin ikäisekseen ja minä olin niin iloinen etten tiennyt kuinka päin olisin ollut. Sitten jatkoimme selkään joka sai myös kehut, ei mitään merkkiä spondyloosista – huh mikä helpotus! Tosin, jos aivan etsimällä haluaisi etsiä niin yhdessä nikamassa oli hieman terävämpi pää, mutta se oli niin pieni että on tuskin mitään vakavaa. Oikea polvi oli myös täysin terve, mutta vasemmassa lumpiossa oli vähän rosoisempi pää, eli hieman alkavaa nivelrikkoa. Tästä eläinlääkärin kanssa juttelimme, ja hän totesi että ei ole mitenkään kummallista tämän ikäisellä koiralla, ja jos polvi ei oireile agilityssä tms. mitenkään, ei ole syytä huoleen. Niinpä ostin saman tien Nitalle ruokaan lisättävää nivelöljyvalmistetta, jonka avulla ei pitäisi sen kummemmin oireilla. Ihanaa että enää ei tarvitse olla huolissaan siitä, olo on tosi huojentunut! :’) Kyynäriä ei kuvattu, koska lääkäri oli tutkinut ne viime viikolla tosi vetreiksi ja sanoi, että ainakaan lonkkien perusteella ei usko että niissäkään mitään on. Nita oli tosi liikuttava heräillessään hiekkatyynyllä, menin sen luo huoneeseen ja kuullessaan ääneni häntä alkoi ihan pikkiriikkisen heilua. Neiti pääsi jaloilleen aika nopeasti, mutta oli tokkurainen vielä pitkään iltaan; kotiin päästyä priima torkkui sohvalla odotellessaan rauhoitusaineen vaikutuksen lakkaamista. Jes että on hyvä fiilis, hieno Nita! :> Tässä vielä eläinlääkärin kotiutusohjeet:  ”Nitasta otettiin rauhoituksessa luustokuvia toispuoleisen, ajoittaisen jäykkyyden vuoksi. Viime kerralla todettiin lievää palpaatioarkuutta rinta- ja lannerangan rajalla sekä vähäistä jäykkyyttä vasemman takajalan taaksevedossa.

Nitan selkärangasta, lonkista ja polvista otettiin röntgenkuvat. Lonkat ovat erittäin hyvä (arviolta A) eikä nivelrikkoon viittaavaa todeta. Selkärangassa ei todeta spondyloosia eikä kaventumia tai kalkkeumia nikamaväleissä. Oikea polvi on puhdas, mutta vasemmassa polvilumpiossa todetaan pientä osteofyyttimuutosta eli vasemmassa polvinivelessä on alkavaa nivelrikkoa.

Nivelrikon etenemisen ennaltaehkäisemiseksi suosittelen kuuriluontoisesti tai jatkuvastikin ylläpitoannoksella nivelöljyäviä valmisteita (glukosamiinia ja kontrodoiiinsulfaattia), myös omegarasvahapot oikeassa suhteessa ovat tärkeä lisä nivelrikkoiselle. Lisää alla.

Koska röntgenmuutokset ovat lieviä, oireet voivat johtua myös lihasjäykkyydestä. Röntgenkuvilla ei voida myöskään poissulkea välilevytyrää.

Ajoittaiseen kipuiluun tai luustolihasvammoihin voi tarvittaessa antaa tulehduskipulääkettä oheisen reseptin mukaan. Jos oireet eivät lääkityksellä helpota ja jatkuvat yli 2 vko, ottakaa yhteys eläinlääkäriin.”