Pitkästä aikaa taas täällä! Olen jälleen laiminlyönyt blogin kirjoittamista, mutta eipä tällä niin hirveästi lukijoitakaan ole.. Maaliskuu vierähti äkkiä ohi, koulun ja inssiajon kanssa kamppailun vuoksi pidimme hieman taukoa tokoilusta möllitokon jälkeen. Normaalia arkea olemme siis viettäneet, kumpikin koira on ollut jälleen upea agilitytreeneissä! Nemon suoritus pari viikkoa sitten sai hurjasti kehuja valmentajaltamme; Kaitsu kehui että ”se koira menee juuri sinne minne sinä käsket” (ah, balsamia haavoihin kaikkien niiden tammikuisten karkailuepisodien jälkeen) ja kyseli, kai lähden kesällä kisaamaan. Sanoin että totta kai, vaikka molempien kanssa! Viime treeneissä oli Nitan vuoro ja koska Kaitsu ei ollut paikalla, treenasimme yksittäisiä esteitä. Koirat saivat hyvää häiriöharjoitusta kun hallissa oli kaikki koirat kerralla radalla ja Nitan kanssa treenasimme keppejä namialustalla. Neiti vähän hämmentyi kun Jussi karjaisi Vilille vieressä juuri ennen Nitan vuoroa, mutta reippaasti lähti sitten pujottelemaan. Ja kuten Henskukin sanoi, se oppii ne kyllä kun vain jaksan tehdä töitä ja kannustaa, kannustaa ja kannustaa sitä. Eiköhän se siitä :-) Puomin alastulokontaktiin pitää alkaa myös kiinnittää enemmän huomiota, että hidastan omaa vauhtia; Nita nimittäin loikkasi pari kertaa kontaktin yli. Koira myös kruunasi treenit hyppäämällä viimeisellä radalla oikein tyylikkäästi viimeisen aidan yli: oli tiukka kurvi, ja Nita ehti viime hetkellä ponnistaa hypyn yli – etujalat menivät normaalisti mutta sitten Nita ottikin takajaloilla vauhtia rimasta! Ihan tasajalkaa ja todella koski siihen, eikä rima edes pudonnut :-D Ketterä kissa.

Ja hei, viikko sitten vietimme Nitan 6-vuotissynttäreitä! Päivänsankari sai luonnollisesti kakkua (koirat jakoivat sen niin, että Nita ahmi maksalaatikon ja Nemo nakit päältä) ja pitkän lenkin vapaana metsässä, jolta kuvatkin ovat. Vaikka pikkutyttö se minulle aina on… Kuvat ovat huomattavasti lumisempia kuin vuosi sitten, mutta ehkä se kevät kuitenkin tulee ankeista harmaista päivistä huolimatta – ja sen myötä kasvava treeni-into, kun kentät sulavat, ulkona pärjää kevyemmällä vaatetuksella ja alkaa uusi, erittäin helppo ja rento jakso. Ja kyllähän sekin elämää helpottaa kun on ajokortti eikä enää tarvitse olla riippuvainen muiden kyydeistä koiratapahtumien suhteen… ;-)

Namnam..

Tämä tyttö osaa hymyillä!

Sopeutuvainen maastoon kuin maastoon.