Täällä jälleen! Allekirjoittanut on siis palannut tiistai-iltana Virosta leiriltä, aitäh vaan kaikille mukana olleille, kivaa oli :) Koirat tulivat minua linja-autoasemalle vastaan ja voi sitä riemua, tyypithän olivat tietysti ihan hepulissa. Nita taisi tosin tajuta minun tulleen takaisin vasta kotona, siellä innostus nousi vielä korkeammalle. Nämä pari päivää on menneet toipuessa riparista, keskiviikkoaamuna oli mukava herätä karvakavereiden vierestä taas ja päästä pitkästä aikaa metsään lenkille! Päivällä tehtiin molempien kanssa temppuja, aloin opettaa Nemolle uutta – valokatkaisijan painamista. Isä kertoi, että koirat olivat olleet edellisen viikon vähän hämillään; kuten kerroin, Ninja-kakara oli täällä ja Nemo oli kuulemma ollut aivan puhki pennun roikkuessa poskessa ja hännässä… Sofiakin oli ollut täällä ja hän puolestaan oli keksinyt oman hauskan jutun: uitti kuulemma koirannappulaa vesikupissa ja syötti sitten Nitalle. Ja Nitalle oli kelvannut, ihan oikeaoppista liotusta jo puolitoistavuotiaana :-D

Eilen pääsimme pitkästä aikaa agilitytreeneihin! Menin jälleen jo alkeisryhmän aikana katsomaan, tarvittiinko apua ja ennen sen alkua käveltiin haistelulenkki koirien kanssa ja vielä oman ryhmän vuoroa ennen lämmittelylenkki. Treenit piti Heli, kiitos! Radat olivat mukavia, ei turhaa kikkailua ja pitkiä estevälejä. Keli oli kuuma ja mäkäräiset taas Nitan kimpussa, mutta harkat menivät ihan kivasti, vaikka pelkäsin että erään heti treenien alussa sattuneen ikävän välikohtauksen vuoksi oma paha mieli heijastuisi koiriin ja ne vaistoaisivat että jokin on hullusti. Välikohtaus ei liittynyt koiriin vaan omiin agilityvastaavan tehtäviini, nyt on kaikki jo ihan ok. Heli antoi tosi hyvää palautetta koirista, Nitasta hän totesi että vaikka se on hidas, se suorittaa kisojakin ajatellen kaikki esteet puhtaasti. ”Jos oletetaan että radalla on 20 estettä, joista 6 putki, pussi, kepit ja kontaktiesteitä, niin paljonko se loppupeleissä hidastaa?” Hypyistähän se tykkää. Ja jos kepeillä joudut vähän enemmän ohjaamaan, niin mitä sitten? Se suorittaa ne kuitenkin puhtaasti.” Totta, ja jos ykkösluokan radat tosiaan ovat samanlaisia niin eihän tässä periaatteessa mitään estettä olisi… Nemo alkoi loppua kohden haistelemaan radalla vielä enemmän kuin aluksi, ja sai Heliltä palautetta, että koska se on nuori koira agilityssä, voi olla että tällaiset radat ovat sille liian pitkiä vielä. Voisi kokeilla radan pilkkomista osiin tai namikupin käyttöä tietyillä esteillä. Kepeistä Nemo sai kehuja, ne menivätkin ihan kivasti ja Heli antoi myös vinkin, että koska käytän naksua, voin jo radalla palkata sen sillä hetkellä, kun tekee jonkin kohdan tosi hyvin. Heli kehui myös Nemoa siitä, että vaikka se on melko iso koira, se tekee kaikki kontaktit todella puhtaasti ja vaikka sen spanielinnenää houkuttavatkin hajut, se ei kuitenkaan mene esteen ali vaan hyppää, vaikka nenä olikin vähän maassa. ”Se on kuuliainen koira.” :’) Hihii, lämmittää mieltä tuollaiset kommentit. Iso kiitos vielä Helille! Nämä agilitykuvat on ottanut Melkku toukokuun lopulla, aiemmin en niitä blogiin saanut.

Treenien jälkeen lähdimme koko agilityporukalla kimppalenkille koirien kanssa. Puoleenväliin Nita oli jälleen irti ja Nemo kahdesta hihnasta tehdyssä pitemmässä systeemissä. Puolessavälissä vaihdoin päikseen ja kun Nemo tuntui menevän nätisti, uskaltauduin päästämään Nitankin irti. Normaalisti en uskalla pitää molempia yhtä aikaa lenkillä vapaana, Nitalla kun on ollut tapana riehaannuttaa Nemo tyyliin ”jes, nyt ollaan molemmat vapaita, nyt lähti” ja fiuuuu à Tällä kertaa Nita kuitenkin pysyi todella kiinteästi vyölläni roikkuvan namipussin vierellä ja Nemo pysytteli borderterriereiden jengissä, erityisesti 15-viikkoiseen Sissiin herra ihastui valtavasti. Paha mieli pyyhkiytyi siis aika tehokkaasti pois, kiitos ihanien koirien ja treenikavereiden :>

Ai miten niin vauhtia?

Tänä aamuna lenkillä oli jälleen tosi kuuma ja koirat kahlailivat Särkijärvessä. Heittelin Nemolle leivänmuruja (joo, se on mun sorsa) joita se haki, Nita meinasi ruveta piehtaroimaan taas jossain haisevassa, tällä kertaa se oli simpukka mutta totteli ei-käskyä kiltisti. Kotiin mentiin vähän eri kautta kuin suunniteltiin, reilu pari vuotta sitten Nemon päälle käynyt porokoira oli pihassaan kuten aina ja haukkui jo kaukaa, eikä Nemo kerta kaikkiaan suostunut liikkumaan mihinkään. Siispä myönnyin ja mentiin kiertotietä. 

Loppuun vielä kuvia niinikään toukokuun lopulta - käväisimme Viivin ja Rommin kanssa Jyväskylässä koiramiitissä, jossa tutustuimme suloiseen Kiusa-kelpieen. Nita ei koirapuistossa oikein innostunut leikkimään, mutta käyttäytyi tavalliseen tapaansa nätisti =) Kuvat otti Viivi.