Ihan mahtava Springerileiri takana! Kotiuduimme Nemon kanssa sunnuntai-iltana monia upeita muistoja ja kokemuksia takana, jotka jaan nyt. Matka kohti Kokemäkeä alkoi siis keskiviikkoiltana kuuden maissa navigaattorin opastuksella. Nemo nukkui alkumatkasta, taisi luulla että oltiin menossa Valkeakoskelle, kun se Tampereen jälkeen kohottautui ja alkoi katsella, mihin oikein oltiin menossa. Pidimme jaloittelutauon Karkussa, jossa Nemo sai heti faneja; viereisen auton perhe oli tekemässä lähtöä, kun söin eväitä Nemon kanssa auton vieressä. Nuorella pariskunnalla oli pieni vauva mukana, ja isä kysyi, saisivatko he silittää koiraa. Nemohan oli jo tätä ennen katsellut lasta häntä heiluen, ja suostuin tietysti. He kehuivat Nemoa hirveästi ”voi kun se on kaunis”, ja Nemo oli kuulemma ensimmäinen koira, jota lapsi sai silittää :D Herra oli tosi nätisti.

Nemo poseeraa taukopaikalla

...jonne se jätti käyntikorttinsa.

Yhden pienen harhalenkin jälkeen löysimme perille Pitkäjärven leirikeskukseen. Pihalla meitä vastaan tulivat Maria ja Koda, ja illalla laitettiin teltat pystyyn. Koda haukkui Nemolle, mutta yhteinen aamulenkki sujui nätisti. Illalla Nemo hieman ihmetteli, mihin oltiin tultu, mutta käyttäytyi hyvin ja nukkui tyytyväisenä teltassa. Aluksi se ei meinannut saada unta ja kävi yhdessä vaiheessa ihan kainalooni, mutta loppuyö sujui rauhallisesti.

Nemo ihmettelee.

Ei liene vaikea arvata, nukkuiko Nemo ensisijaisesti omalla matollaan vai mun makuupussilla...

Meidän leiri (ja kauhea sotku heti) :-D

Torstaiaamuna käytiin ensiksi lenkillä ja leirille ilmoittauduttuamme oli aamupalan ja leiri-infon vuoro. Siitä lähdimme suoraan taipumuskoekoulutukseen, joka alkoi teorialla. Metsäosuuksien harjoitukset tehtiin leirikeskuksesta noin 15 km päässä, ja saimme kyytiimme sekä seuraksi telttanaapurimme Heidin ja Ruutin. Harjoitukset alkoivat hakuosuudella, jonka veti Doniol-kennelin Teemu Kähkönen. Nemo lähti alussa taas huitelemaan vähän turhankin kauas, mutta –jälleen kerran– pahimmat höyryt purettuaan teki hyvää hakua, jota ohjaaja kehui hirveästi! ”Juuri tuollaista sen pitäis olla, aivan loistavaa!” Ja minä olin ihan kysymysmerkkinä –jälleen kerran. Kysyinkin, hylätäänkö koiria hakuosuudelta useammin siitä, että ne karkaavat vai siitä, että pyörivät liikaa jaloissa. Jälkimmäisestä, mikä tuntuu musta jokseenkin hassulta :D Nemolla ei ainakaan sitä ongelmaa ole.  Ja kiinnikin sain sen alle viidessä minuutissa, mikä on raja… ;)

Seuraavaksi sitten jälki. Nemo näki, kun fasaani vietiin metsään ja jäi innoissaan odottamaan. Sanoin Annikalle etukäteen, että neuvo sitten, jos mun pitää kulkea nopeammin tai antaa enemmän hihnaa. Jäljellä Nemo lähti etenemään hyvin ja mietin, miksei jäljen vetäjä sanonut mitään… No, Nemppu teki jäljen täydellisesti ja kaadolla jäi tutkailemaan kiinnostuneena. Vetäjä totesi, että ”Sehän meni nopeasti! Jos kaikki muutkin ois menneet tolla vauhdilla, oltais keretty jo syömään. Muilla on mennyt kymmentä minuuttia, tää teki sen… kahdessa.” Hihii, minun super jälkikoirani! :> Metsäosioiden jälkeen palattiin leirikeskukseen syömään, jonka jälkeen tehtiin vesityö keskuksen rannassa. Sain vinkkejä uimisen opettamiseen ja kuten tavallista, Nemo jäi taas vain vinkumaan rantaveteen. Taipparikoulutusten vetäjä ei siinä vaiheessa ollut enää edes rannassa, mutta huuteli kyllä kauempaa, että tässä on tehty se virhe, että koiralle ei ole opetettu uimista kunnolla. (Nouto ja uinti siis erikseen kuntoon, sitten vasta yhdistäminen). Tämän tiesinkin jo, mutta koska sunnuntain koe kuulemma olisi samassa rannassa, ilahduin kun voisin leirin aikana harjoitella. Illalla Nemo oli tosi väsynyt, mutta ainakin se vaikutti todella onnelliselta! Se oli saanut toteuttaa juuri itseään ja spanielin taitojaan. Päivästä jäi tosi hyvä mieli! :)

Nemo odottaa jäljelle pääsyä.

Unessa rankan päivän jälkeen.

Perjantai oli todella kuuma ja helteinen päivä. Meillä ei ollut muuta ohjelmaa kuin puoli tuntia agilityä iltapäivällä, ja minä pösilö annoin Nemon syödä puolenpäivän aikoihin aamulla jättämänsä ruoan pois. Ei olisi pitänyt, tosin sääkin vaikutti siihen ettei hommasta tullut yhtään mitään. Koulutuskentälle paistoi suoraan aurinko, Nemo läähätti eikä olisi jaksanut yhtään. Se jopa karkaili muutaman kerran tokoryhmän luo, mikä luonnollisesti latisti mieltäni. Anne-kouluttaja oli sitä mieltä, ettei kiusata koiraa enempää ja pidimme pienen tauon, jonka aikana juttelimme kaikenlaisia mukavia ja Nemo sai olla yksin puussa kiinni, josko se olisi sitten kiinnostuneempi minusta. Meidän jälkeemme tuli kolme jatkoryhmän koirakkoa, joiden kanssa menimme sitten mukaan. Nyt Nemo meni jo paljon paremmin, ja saatiin treenit lopetettua ihan onnistuneisiin ohjausharjoituksiin :) Iltapäivä meni muuten vaan hengaillessa, illalla kävin katsomassa sprinkkujen viestikisaa joka oli hauskaa seurattavaa!

Isoja ne heinäsirkat siellä Satakunnassa.

Nemo iltalenkillä leiripaikan läheisissä hienoissa mäntykangasmetsissä. Kyllä, vapaana :)

Lauantaina meillä oli melko aamusta tokoa. Kouluttajana oli Berit Niemi, joka kyseli aluksi taustatietoja sekä mitä halusin treenata. Ja kehui Nemoa hurjasti, ”onpa se todella kaunis!” Saimme aloittaa ensimmäisenä; olin toivonut seuraamisen tarkkailua, miten se menee ja mitä itse teen väärin. Alussa Berit pyysi tekemään seuraamista ja vain katseli. Innostin Nemoa ja hienoa seuraamista sieltä tulikin! Pysähdykset ja liikkeestä maahanmeno, luoksetulokin oikein nätisti. Tämän pätkämme jälkeen saimme kommenttia: ”Siis –koirahan tekee aivan upeasti. Sillä on älyttömän hyvä seuraamispaikka, ootko opettanut sen itse vai jossain treeneissä?” Kerroin, että ennen se oli ollut kamalaa poikittamista, ja koska meidän seuran tokotreenit nyt vähän on mitä on –minkä takia ei olla niissä käyty yli vuoteen-, olen itse korjannut sen mm. seinän avulla. Berit totesi myös, että joudun itse tekemään valtavasti kaiken maailman kevätjuhlaliikkeitä, jotta saisin koiran innostumaan. Seuraava oli se perinteinen kysymys, eli innostuuko se lelusta. Sanoin, että ei, mutta voin kokeilla kuitenkin ja niinpä otin narulelun esille. Nemo innostui jopa leikkimään sillä! Kiskoi, haki ja retuutti. Berit kehui, ja neuvoi, miten lelun avulla saadaan kontakti seuraamisen aikana pysymään. Nemo kuitenkin kadotti sen ja totesimme, että lelu ei ole liikkeiden aikana tarpeeksi suuri motivointiväline. Seuraavaksi siirryimme yksinkertaisiin kontaktiharjoituksiin ja kentälle tuli mukavan virkistävä rankkasadekuuro –ja tämä ei ole sarkasmia! Lähtökohtana siis se, että ainoa, mitä saan tehdä, on pyytää koira sivulle. Sitten se istuu siinä niin kauan, että ottaa itse kontaktia, josta sitten naks ja palkka, vähitellen pidentäen niin, että vaaditaan kontaktin pitämistä pidempään, ja vasta vähän ajan päästä naks ja palkka. Nemolla oli paljon katseltavaa, ja pakko myöntää, että haastavaa oli vain olla siinä tekemättä mitään, mutta kyllä sieltä sitten ihan kivaa kontaktia alkoi tulla! Berit sanoikin hyvin, että ideana on tämä: ”Sä olet kuningatar, se palvoo sua, ei niin, että hei kuningas, voisinko palkata sinut siitä, että pyydän sinua katsomaan.” En osannut nyt sanoa tuota lausetta ihan sanatarkasti joten toivottavasti tostakin tajuaa, mutta siis pointti kuitenkin, että koira ottaa itse kontaktia, enkä pyydä sitä. Näitä harjoituksia sitten vaan ensin kotona ja sitten häiriössä. Toista kierrosta odotellessa oltiin sateensuojassa ja juttelin Doniol-kennelin Mirka Saarentauksen kanssa Nemosta, sain jälleen hyviä vinkkejä uimiseen, kiitos paljon niistä! :) Tokalla kierroksella palauteltiin mieleen vähän alokasluokan hyppyä, jota Nemo ei ole tehnyt ikuisuuksiin eikä varmaan koskaan oikealla tokoesteellä. Alussa oli vähän hukassa, mutta loppua kohden parani. Koulutuksesta poistuimme valtavan tyytyväisinä, Berit oli hurjan mukava kouluttaja ja itsekin sain taas innostusta tokoon piiiitkän tauon jälkeen.

Iltapäivällä olin niin väsynyt, että otettiin Nemon kanssa pienet päikkärit teltassa. Tämän jälkeen, kun kerrankin oli aurinkoinen sää, lähdin koiran ja riistapukin kanssa rantaan tarkoituksena jatkaa uimaharjoituksia. Maria lähti kameroineen seuraksi, vaikka sanoinkin ettei tässä mitään ikuistettavaa ole… Olinpa väärässä. Käärin shortsit ylös ja kahlasin veteen aluksi namien kanssa, houkutellen jälleen kerran. Nemo jäi taas seisomaan mahakarvoja myöten veteen, kauhoi vähän etutassulla ja vikisi. Vesi oli ihanan lämmintä, ja totesinkin Mantille että älä tylsisty, voisin seistä tässä koko päivän…

Vähän ajan päästä otin riistapukin mukaan kuvioihin, ja Nemo haki sitä taas läheltä palauttaen Mantille; minä olin koko ajan vedessä. Jossain vaiheessa laskin riistapukin vierelleni veteen kellumaan, sellaiselle kohdalle missä koiran jalat eivät enää ylettäisi pohjaan.

Taas kauhomista ja vikinää, mutta totesin että ei auta, pukki on tällä kohdalla. Sitten tapahtui jotain erikoista – Nemo tuli lähemmäs, takajalatkin kastuivat kokonaan veteen ja koira kääntyi vieden pukin Marialle. Katselin epäuskoisena – oliko se muka oikeasti uinut vai ylettivätkö sen jalat sittenkin pohjaan? Siirryin lähemmäs rantaa ja heitin pukin hieman kauemmas kuin äsken ja… NEMO HAKI SEN! UIMALLA! IHAN OIKEASTI! En ollut uskoa silmiäni, riemu oli ihan rajaton.

Nyt menin itse jo kokonaan rannalle ja heitin taas, huudahtaakseni saman tien että voi, nyt se meni liian kauas, en pysty hakemaan sitä kastelematta housujani. Mutta mitä teki spanielini? Haki sen uudestaan. Uimalla. Ja vielä kolmannen kerran. Olin seota. Sekosin. Kehuin hurjasti ja loppupäivän naamallani oli kestohymy. Minun pieni talvipentuni, joka ei koskaan elämässään suostuisi uimaan, haki ensimmäistä kertaa ikinä itsenäisesti uimalla riistapukin vedestä. Ihan oikeasti uimalla, pääkin kastui kun Nemo melkein sukelsi eikä ollut moksiskaan.

Olisi tehnyt mieli hyppiä, tehdä kärrynpyöriä ja kiljua leirikeskuksen ympäri, mutten sitten ihan viitsinyt. Haahuilin vain pöllämystyneenä, paljain jaloin märät sandaalit ja riistapukki kädessä, märkä koira hihnan päässä pihamaalla ja kerroin muutamalle ihmiselle, että se kävi järvessä. Maailman paras spanieli! :')

<3

Kiitoskiitoskiitos Marialle näistä kuvista, ihanaa että oli kamera todistamassa tätä hetkeä! :>

Illalla oli vuorossa leirin match show, samalla muuten Nemon elämän toinen match show ikinä :’D Tavalliseen tapaansa koira esiintyi oikein kauniisti, jälleen kerran ainoa joka esitettiin vapaalla hihnalla. Tuomarina toimi Mirka Saarentaus (kennel Doniol) ja Nemo sijoittui wss-urosten toiseksi! Hieno jätkä ja hienot oli palkinnotkin (pokaali, ruusuke, ruokaa, ämpäri, narulelu, puruluita, karkkia, heijastin :o). Oli aivan mahtava päivä!

Nemon tukka vielä märkä uimisesta ja minun saunan jäljiltä.. No, märästä koirasta näkee rakenteen ja liikkeet paremmin!

Jee juostaan

Kiitokset Mantille myös meidän mätsärikuvaamisesta! :>

Vaikka naama onkin jo alkanut harmaantua, askel on keveä!

Tällaisista kuvista näkee minusta hyvin, kuinka erityyppinen Nemo on moniin muihin rotutovereihin verrattuna. Jotenkin.. kulmikkaampi?

Kyllä, osaan myös hymyillä!

Nyt nauratti jokin

Sijoitetut urokset ja tuomari.

Sitten vähän palkintoposetusta :D

Viimeisenä yönä en meinannut millään saada unta – päässä pyöri taipparit ja epätietoisuus. Ilmoittautumisesta saakka olin aivan varma, että Nemo ei pääsisi sitä ekalla kertaa läpi kuitenkaan, mutta nyt kun se mokoma menikin uimaan, olin ihan sekaisin, mitä ajatella ja näinkin jopa painajaisia kokeesta. Mietin myös ennen leiriä, josko peruisin kokeen viime tingassa, mutta pohdiskelun ja äidin kanssa juttelun jälkeen totesin, että kokemus missä muutkin ja koska itse olen aivan kamala jännittämään, olisi hyvä käydä ekalla kertaa katsomassa, mitä oikein tapahtuu jolloin ei ehkä toisella kerralla jännitä niin paljon. Näin kävi, oli tosi hyvä että nyt tiedän, mitä siellä tapahtuu (= kamalaa säätöä, hirmuisesti odottelua metsässä autossa ja kukaan ei tiedä yhtään mistä yhtään mitään) :D Ei vaan, ihan kiva päivä oli! Aamu alkoi tuomarin puhuttelulla ja sosiaalisen käyttäytymisen tarkkailulla. Arvonnassa Nemon tuomariksi osui Simo Syrilä ja Nemo oli hänen ryhmässään ainoa welshi sekä vanhin koira kokeessa. Tuomari –joka muuten näytti hämäävästi neljä vuotta sitten edesmenneeltä papaltani– totesikin, että ”lähes yhtä harmaantunut kuin minäkin”. Alkuringissä Nemo istui rauhallisesti paikallaan ja antoi tuomarin silitellä nätisti. Sitten lähdettiinkin metsään hakuosuudelle. Numerojärjestyksessä Nemo oli neljäs ja kyllä jännitinkin… Se meni kuitenkin ihan hyvin. Alussa se lähti taas turhan kauas, hännänpää vain vilkkui puiden välissä kun paineli hajujen perässä mutta tuli sitten luo. Haulikonlaukauksesta Nemo ei välittänyt lainkaan, hätkähti vähän katsellen ympärilleen ja jatkoi. Lopuksi tuomari pyysi kutsumaan koiran luo juuri silloin, kun se oli jonkin hyvän hajun kimpussa, missä tilanteessa Nemolta tunnetusi katoaa korvat. No, tuli se sieltä kuitenkin kun aikani kutsuin eikä mennyt yliaikaakaan x)

Jälkiosuus meni harjoitusten tapaan hienosti, ei niin täydellisesti kuin torstaina mutta hyvin kuitenkin. Välillä mua pelotti, kun Nemo siksakkaili hieman ja tuijotin pyykkipoikia paniikissa, mutta sadekuuro oli varmasti levittänyt hajua ja kuuden metrin liinassa mutkittelu on täysin sallittua. Kulma meni aivan täydellisesti ja kaato löytyi hienosti, siellä Nemo heilutteli häntäänsä ja haisteli kiinnostuneena. Viimeisenä osiona sitten se murheenkryyni vesityö, jota ei voitukaan sitten pitää leirikeskuksen rannassa. Aamulla tuomarit puhuivat, että tehtäisiin se jollain metsästysmajalla mutta loppujen lopuksi se pidettiin Kokemäenjoessa, keskellä kaupunkia puistoalueella. Moottoriveneitä kulki joella ja virta oli voimakas. En odottanut Nemon menevän uimaan, eikä se mennytkään. Pukki lähti heti ajelehtimaan virran mukana ja Nemo huitelemaan rantaa pitkin, josta jouduin sen hakemaan. Toinen pukki sai sen innostumaan, mutta jälleen jäi vain vinkumaan rantaveteen.  Pukin ajelehdittua lähemmäs, Nemo kyllä kävi ottamassa sen ja kysyin, kytkenkö. Tuomarisetä sanoi kuitenkin, että kokeile nyt vielä vaikka oikeasti kolmatta pukkia ei saisi käyttää. Koirasta näki, että tahtoisi kovasti, muttei uskalla ja kannustuksistani huolimatta tuomarikin joutui sitten lopulta toteamaan, että ”kai meidän on uskottava ettei se mene.” Kerroin, etten odottanutkaan sen menevän ja myös sen, että kokemusta vain tultiin hakemaan. Nemo pääsi autoon kuivattelemaan ja leiripaikalle palattuamme syötiin ja odoteltiin tuloksia. Taipparien hakukouluttaja kysyi, miten Nemolla oli mennyt ja kerroin ettei uinut; mies totesi että harmi. Tosin olen itsekin sitä mieltä, että ottaen huomioon, että koira on vasta edellisenä päivänä ensimmäistä kertaa elämässään hakenut pukin kunnolla uimalla, minusta on hieman kohtuutonta odottaa, että se seuraavana päivänä hakisi sen voimakkaasta virtauksesta. Lopulta saimme kuulla arvioinnit sekä saimme arvostelulaput. Vesityön takia tulos luonnollisesti hylätty, mutta minä en välittänyt – hain paperin iloisesti hymyillen, onnellisena siitä että joka ikinen muu osio oli mennyt läpi hyväksyttynä. Ja koska Nemo lauantaina meni uimaan, se ainakin kannustaa nyt minua olemaan luovuttamatta asian suhteen. Tämä ei ehkä olekaan toivotonta. Nyt vain katselemaan uusia kokeita syksylle ja lisää uimatreeniä, jes jes jes!  Ja se taipparin arvostelu:

Sosiaalinen käyttäytyminen: Rauhallinen ja ystävällinen yksilö.

Haku ja laukaus: Innokas ja vauhdikas, sopivan laaja haku. Enimmäkseen maavainuinen työskentely. Laukauksesta pysähtyy, jatkaa.

Jäljestys:  Rauhallinen, suhteellisen jälkitarkka. Hyvin etenevä työskentely. Kaato kiinnosti.

Vesityö: Kastelee tassut, ei uinut.

Tottelevaisuus: Hyvä. (Sutattu kirjaimet ko, oliskohan se ollut meinannut olla kohtalainen..? :-D)

Yhteistyö ja yleisvaikutelma: Vesityötä lukuunottamatta toimii aika hyvin. Mukava kokonaisuus.

Pitkä päivä ja Nemolle aika rankkakin leiri on siis takana, kuuden maissa pääsimme lähtemään takaisin kohti Jämsää. Nemo nukkui lähes koko matkan enkä viitsinyt pysähdellä, vaan ajoin suoraan kotiin – tosin Hassin kautta, kiitos Joonalle avusta kamojen purkamisessa. Mitähän tässä nyt osaisi sanoa, no,KIITOS! Welshi-ihmiset olivat mukavia, koirat ihania ja tunnelma positiivinen, meillä oli tosi hauskaa leirillä :) Erityiskiitokset Mirkalle ja Teemulle uimavinkeistä ja kaikesta muustakin, Beritille ja Annelle kannustavista koulutuksista, Heidille ja Marjolle mukavasta jutteluseurasta automatkoilla torstaina ja sunnuntaina sekä Marialle jutteluhetkistä ja korttieristä :D

PS. En ole varmaan ikinä sanonut niin monta kertaa, mistä kennelistä Nemo on/mikä sen virallinen nimi on/keitä sen vanhemmat ovat :D Tai kuullut niin paljon kehuja koiran ulkonäöstä, ilmeisesti se sitten on ihan komea walesilainen! :o Ja syy, miksi tämä kirjoitus on myöhässä, on, että kirjurin työt alkoivat heti seuraavana päivänä joten viikko on ollut varsin hektinen. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan 8)

Nemo viimeisenä iltana lenkillä.