Pöllin tämän kuvan Viivin blogista, jotta saisin tänne omiani laadukkaampiakin siitä päivästä kun käytiin siellä 8) Nitan ja Kassun kilpajuoksua pellolla 6.8. Muut Nemon metsälenkiltä 24.8.

Tämä saattaa jäädä viimeiseksi kirjoitukseksi piiiitkään aikaan, saattaa jopa olla että pidän ainakin lopun syyskuun taukoa blogin pitämisestä. Syynä ovat lähestyvät ylioppilaskirjoitukset, joiden vuoksi haluan vähentää kaiken ylimääräisen minimiin. Nyt vielä kuitenkin loppukesän viimeisiä kuulumisia. Viime viikon tiistaina käytiin Nemon kanssa vähän taajamalenkillä, jonka lomassa otin pikkuisen tokoa pienellä hiekkakentällä. Aloitin ihan perus kontaktiharjoituksista, niistä mitä Berit silloin Springeripäivillä neuvoi, eli ei muuta käskyä kuin koira sivulle ja sitten odotellaan, kun katsoo oma-aloitteisesti silmiin. Loppua kohden Nemo alkoi hiffaamaan homman nimen ja naksuttelin/palkkasin eri pituisin väliajoin, ennätykseksi kontaktin pysymisessä saatiin 30s. Yllätyin itsekin, kuinka helposti maltoin olla puhumatta tai elehtimättä mitään, tästä se lähtee siis! :) Muutenkin oli mukava lenkki, hyvä sää ja löydettiin yksi uusi lenkkireitti.

Urpo..

Keskiviikkona (24.8.) kävin Nemon kanssa tuolla vähän kauempana metsässä lenkillä, paikassa jossa ei yleensä liiku ketään joten koiran voi päästää siellä irti. Alku meni hyvin, jatkoin metsätietä kävellen eteenpäin ja Nemo painoi hakien kuusikossa. Sitten… vastaan tuli vanhempi mies mustan suomenlapinkoiran (hihnassa) kanssa, puhuen puhelimeen ja ilmeisesti sieniretkellä. Sydän jätti pari lyöntiä väliin – pillitin Nemoa, mutta se oli jo huomannut toisen koiran. Kokeilin sitten, josko se jatkaisi metsässä juoksentelua minun ohittaessa vastaantulijat. Eipä onnistunut. Nemo syöksähti metsästä tielle, mutta olin vastassa ja nappasin kaulanahasta kiinni ja kytkin. Lapinkoira tai omistajansakaan ei sanonut mitään. Ja kyllä muuten hävetti, kai mulla sitten on yks %&#@:n agre koira. ;-( Jatkettiin Nemo aluksi hihnassa, mutta päästin sen myöhemmin irti. Se ei muistellut toista koiraa, vaan lähti metsään ja kierrettiin polkuja pitkin lenkki. Nemo ajoi muutaman pyyn lentoon ja kutsuin aina välillä luo.

Poseerausta juoksemisen lomassa

Loppulenkistä koiran käytös muuttui vain kamalammaksi; jätin sen esim. istumaan paikalleen ja otin luoksetulon. Se vain painoi ohi ja jatkoi metsään. Selvä, kiitti, ajattelin ja hypähdin metsätieltä sivuun ja menin kalliolle. Nemo oli selvästi hölmistynyt; seurailin kuinka se ihmetteli tielle palattuaan, mihin olin kadonnut. Sitten se löysi jälkeni ja tuli luo, ja otettiin pari kuvaa. Siinäkin lähti ensin pois, mutta palautin kuriin ja paikalleen. Sitten palattiin taas tielle kävelemään ja vielä ennen kytkemistä saatiin onneksi yksi onnistunut luoksetulo. Ennen pururadalle pääsyä sama mies ja lapinkoira tulivat uudestaan vastaan, istutin Nemon tiensivuun ja urisi vähän, mutta sain suht hyvin pidettyä aloillaan. Ei siis mikään kovin menestynyt lenkki, yyh. Ei taida uskaltaa tuollakaan enää pitää Nemoa vapaana, jäljelle jää siis maastot mökillä ja Joonan luona mahdollisilla sorsareissuilla. Huoh.

Torstain agitreenit eivät menneet Nemon osalta sen paremmin, katsoin jo ennen omaa vuoroa kun tutun cockeri lähti huitelemaan pitkin kenttää jonkin hajun perässä ja mietin kauhulla, että ei taideta mekään selvitä rataa loppuun… Ja ihan oikeassa olin, Nemokin lähti juoksentelemaan. Marja ja Heli ajoivat sen pois haistelemasta ja Kaitsu ohjeisti minua; kun lähdin juoksemaan karkuun, Nemo tuli luo ja saatiin rata loppuun. Taisi lähteä joskus toisellakin kerralla, en enää muista tarkkaan kuin että sain kuitenkin radat tehtyä ja tässä -käskyä piti käyttää lievästi sanottuna painokkaammin. Nita onneksi oli ihan fiksu, vaikka kepeillä oli vähän luimuilua taas. Kaitsu neuvoi, että pitäisi saada jokin käskysana tms. juttu, jolla otan Nemon haltuun ennen treenejä/kisoja/vastaavaa ja kerron, että nyt on pakko totella. Se ei saa tehdä noin. Eipä niin. Treenien jälkeen käytiin taas kimppalenkillä, pidin ensin Nitaa irti ja sitten Nemoa (Marja selitti jotain Jussille, kuinka hyviä juttuja tällaiset ovat, Nemokin on oikeasti ihan sosiaalinen… :D), lopulta molemmat. Ei mennyt niin kuin viimeksi vaan niin kuin yleensä, hävisivät metsään kahdestaan mutta tulivat varsin pian takaisin huudeltuamme, ja nähtyämme koirien lähestyvän jatkoimme matkaa äkkiä. Ei siis jatkossa molempia yhtä aikaa irti edes laumassa.

Ohi vaan... :/

Lauantai-ilta toi kuitenkin iloa viikkoon, kun lähdimme Nemon kanssa Joonan mukaan sorsametsälle! Pelle esiintyi jo ennen lähtöä Joonan kotona, kulki siellä haistellen ja törmäsi hienosti hyttysverkko-oveen :--D Päks ja reps. Kun alkoi hämärtyä tarpeeksi, ajoimme auton pellonreunaan ja hieman ennen toisella laidalla sijaitsevaa lampea laskin koiran irti. Tutkimme lammen rannat löytämättä lintuja ja Nemo melkein meni uimaan; kun se haisteli rantaa, koko spanielinruumis jännittyi ja innostus lisääntyi. Jatkoimme matkaa metsän poikki muille lammille, ja voi miten Nemo oli hieno..! :’) Teki aivan upeaa työtä, haki hyvällä etäisyydellä ja piti erinomaisesti kontaktia meihin, tuli luo kun puhalsin pilliin… Melkein tuli tippa linssiin kun katselin pellolla edellä juoksevaa punavalkoista, kuinka onnellinen se olikaan saadessaan tehdä sitä mihin se on luotu… Pakko myöntää, että oli kivaa! Minä, joka vielä muutama vuosi sitten en kuollaksenikaan tajunnut, mitä hienoa noissa touhuissa voisi olla. Kolmannella lammella jäimme passiin, Nemo oli hiirenhiljaa ja odotti rauhallisesti paikallaan. Lepakko lennähti melkein koiran päätä hipoen, ja Nemo oli ihan kummissaan :D Tarpeeksi odoteltuamme lähdimme samaa reittiä takaisin, Nemo käveli aluksi sivullani ja mietin, olikohan se alkanut väsyä, mutta kun sanoin ”mene vaan, etsi,” lähti taas hakemaan innokkaasti. Joonakin naurahti ”Mikä into!” kun Nemo pysähtyi odottamaan meitä ja vislasin pillillä sen luokseni. Se ei ole tainnut kertaakaan aikaisemmin tulla sellaisella innostuksella ja ilolla luo pilliin, sata lasissa vielä puoli kymmeneltä illalla. :-D Kävimme vielä tsekkaamassa ensimmäisen lammen uudestaan, mutta mitään ei näkynyt silloinkaan. Nemo tosin taisi luulla muovisia houkutussorsia oikeiksi… Se haisteli niitä rannalta, muttei ihan ylettynyt ja ihmetteli kovin. Lopulta Nemo alkoi haukahdella niitä, onhan ne nyt ihme sorsia kun eivät välitä tai tee mitään! Naureskellen hain koiran pois ja lähdimme kotiin. Yhtään sorsaa ei siis näkynyt – eikä johtunut siitä Jussin ehdottamasta syystä, että olimme siellä kahdestaan– ja Joona pahoittelikin kovin, mutta minkäs sille voi. Ainakin Nemolla oli hauskaa ja koira toimi upeasti! Pääsemme siis toistekin mukaan, toivottavasti silloin selviää se salaisuus, noutaisiko Nemo vedestä jos sille ammuttaisi… Kiitos! Täytynee vain seuraavaa kertaa varten hieman leikellä koiran karvoja, oli aika hauskaa kammata niitä takiaisia seuraavana päivänä pois… :D Loppuun vielä pakko huomauttaa, että Nemoa ei tosiaan ole koulutettu millään lailla metsästykseen - se on otettu alunperin kotikoiraksi ja tällaisia kokeiluja on tehty ensimmäisiä kertoja vasta koiran ollessa aikuinen. Siinäkin mielessä olen positiivisesti yllättynyt ja erittäin iloinen, että herra toimii noinkin hienosti! Nämä ovat siis vain leikkimielisiä kokeiluja - Nemolta ei odoteta mitään ja olen myös Joonalle teroittanut, etten lupaa sen tekevän välttämättä yhtään mitään (he metsästävät normaalisti ilman koiraa). Tällaiset reissut ovat puhdasta hauskanpitoa, ja jos koira tekee niin kuin pitäisi, se on vain plussaa :)

Se etsii jotain pudonnutta makupalaa..

:)

Tällä viikolla olen ahkeroinut kouluhommien parissa, treenaaminen on jäänyt aika vähälle. Tiistaina käytiin pitkä lenkki koirien kanssa pururadalla ja sitä uutta reittiä pitkin takaisin, harjoitellen haltuunottoa (=otan sivulle kävelemään nätisti ja myös pysäytän välillä istumaan kontaktissa); tämä siksi, ettei sekään olisi niin iso numero kun tulee koiria vastaan. Saatiin oikeakin tilanne, kun huomasin erään mutkan takana lähestyvän kultaisen- ja labradorinnoutajan. Otin koirat istumaan eteeni tiensivuun ja kontaktiin, syötin namia ja kumpikaan ei sanonut mitään! Pätevät eläimet :> Keskiviikkona jatkettiin Nemon kanssa lenkillä edellisviikon kontaktinottojuttuja, pientä taantumista havaittavissa, joten täytyy treenata myös kotona häiriöttömässä paikassa. Eiliset agitreenit alkoivat yhtä huonosti kuin edelliset, Nemo karkasi jo heti ekalla radalla. Henna piti treenit ja saatuani Nemon kiinni – antoi helposti –, kysyin, mitä teen. Henna sanoi, että vie autoon, sille ei saa antaa anteeksi karkaamista ja päästää takaisin radalle. Siispä Nemo meni takakonttiin miettimään, mitä tuli tehtyä ja olikin siellä aika pitkään, kun mukana oli paljon koiria ja radat olivat pitkiä. Lisäksi Nita oli koko sen ajan ulkona kanssani. Toisella radalla spanielin meininki olikin ihan erilaista – Nemo katsoi minua heti lähdöstä, rata meni puhtaasti ja vielä maalissa herra spanieli tapitti minua koko ajan ”mitä tehdään, mitä tehdään?” -ilmeellä. Henna kehui ja huomautti juuri tästä, mikä muutos oli tapahtunut. Nitankin radat menivät oikein kivasti, viimeisellä alkoi vähän väsyä, mutta kepeillä oli taas jo vähän pomppimista! Jes, ilta pelastui sittenkin :’) Nyt siis tiedän laittaa Nemon autoon aina, kun karkaa. Kiitos!       

Tästä eteenpäin siis pitkä päivitystauko blogiin - toivottavasti kirjoitukset menee hyvin. Palataan asiaan niiden jälkeen! :)