Huomaa koirien uudet hihnat ja pannat! Designpiskit

Nämä otettu 17.9. isän Nikonilla

Parin viime viikon kuulumisten tiivistäminen jatkuu. Sunnuntaina 18.9. meillä oli Nitan kanssa möllitoko. En jännittänyt/stressannut koko jutusta oikeastaan yhtään, ja kahta koiraa lukuun ottamatta kaikki muut osallistujat olikin tuttuja… :D Mukana oli kaikki liikkeet paitsi hihnassa seuraaminen (jes!). Paikallamakuussa Nita pysyi todella nätisti kuten aina, kerran vain kohottautui hiukan (ei edes istumaan, vaan kääntyi) kirputtamaan kylkeä, josta lähti pisteitä. Aika omituista minusta, minkä se sille voi jos kutittaa? Palasi kuitenkin heti takaisin valppaasti makuulle.

(c) Iina ja Viivin kamera

Sitten yksilöliikkeet, Nita oli vuorossa kolmantena ja pysyi koko ajan valppaana. Luoksepäästävyys meni hyvin, nousi haistelemaan tuomaria, joka oli siis Irene Huuskonen. Sitten vapaana seuraaminen, perusNitaa eli aika laimeaa, välillä jäi jälkeen ja tuomari kommentoikin tästä. Jäävät ihan jees, seisomisessa ennakoi istumalla liian aikaisin kuten aina. Luoksetulo oli vauhdikas ja tyttö tuli hienosti suoraan eteen ja käskystä sivulle, tuomari kehui ”tosi nätti luoksetulo! Kymmenen.” Lopuksi vielä hyppy, Nita suoritti senkin oikein vauhdilla ja innokkaasti, ennakoi tosin taas istumalla aikaisin. Tuomari kehui Nitaa ja sanoi, että sillä on muutama lempparivauhtiliike (luoksari ja hyppy), mutta seuraamisessa meinaa haahuilla. Hän antoi meille hyvän neuvon, että harjoittelisin siten, että ottaisin ihan vain muutaman askelen, vain seuraa –käsky eikä mitään käsiapuja tai kannustimia. Olen tainnut valitettavasti hukata arvostelulomakkeen, mutta jotain pisteitä muistan ulkoa (ehkä). Paikallamakuu taisi olla 9 tai 9½, luoksepäästävyys aika samoilla hujakoilla. Seuraaminen muistaakseni 8, luoksetulo 10 ja jäävät… 8 pintaan? Hyppy 8 tai 9:n kieppeillä, kokonaisvaikutelma niin ikään 8 tai 9.

Huomaa, että opin laittamaan kuvia vierekkäin! :o Iloiset me, kiitos Viiville että otit kuvat :)

Vitsit oon niin iloinen! Nita oli tosi upea ja reipas :) Vaikuttikohan siihen se, etten jotenkin osannut jännittää ja ympärillä oli tuttuja ihmisiä, ehkä koirakin jotenkin ajatteli että nää on vaan kivat kimppatreenit jossa on pari vierasta tätiä katsomassa. Alokasluokkaan osallistui siis neljä koiraa, ja kun tuloksia alettiin jakaa, olin ihan varma että sakemanni tai australianterrieri voittaa, niiden seuraaminen oli niin hienoa ja olivat muutenkin paljon parempia kuin me. Mutta ei! Kaikki muut koirat kuulutettiin ennen meitä, joten Nita voitti alokasluokan! :o Vautsi, upea likka! Ihan hassua kyllä, koska meidän pisteet ei olleet mitkään huimaavat, mutta Nita oli ainoa, jolla ei mennyt mikään liike nollille. Mutta en valita, mahtava fiilis! On se vaan hieno :> Palkinnoksi saatiin luita, naksutin ja nimilaatta kaulapantaan. Kokonaispisteet olivat 160/180. Minun hieno pikkuneiti portugalilainen <3

Unohdin muuten ihan kokonaan viime kerralla Nemon sairaskertomuksen (kyllä, taas syksyllä kuten vuosi sitten)… Nemo oli rapsutellut itseään tavallista enemmän ja eräänä iltana (taisi olla keskiviikko 8.9.) nukkumaan mentyä huomasin, että koira oli purrut hännänjuuren ihan vereslihalle! Se oli tosi pahan näköinen ja huolestuin hirveästi, onneksi sain heti seuraavana päivänä ajan Otsoon. Nemosta otettiin teippinäytteet mahasta (punoitti) ja hännästä ja samalla tutkittiin myös edellisellä viikolla mahasta löytynyt syylä. Se näytti hyvälaatuiselta, hännästä ja mahasta löytyi bakteereita, joten Nemo sai antibiootti- ja kortisonikuurin. Onneksi ne auttoivat, häntä parani -pyyhittiin myös betadinella-, mutta parin viikon päästä Nemo alkoi taas rapsutella mahaa ja sille ilmestyi jälleen näppylöitä. Meillä oli kortisonia vielä jäljellä, joten soitin eräälle pieneläinhoitajatuttavalleni ja hänen neuvostaan Nemo syö nyt kuurin ensin loppuun samalla lailla kuin aiemmankin, jos ei siitä parane niin edessä on varmaan taas lääkärireissu. Eläinlääkärin mukaan kyseessä olisi allergia, mutta en ymmärrä mistä se olisi voinut tulla – koirille ei ole vaihdettu ruokaa tms. Toivottavasti Nemo paranee!

19.9. Nemo pääsi kolmannen kerran syksyllä sorsametsälle. Ajelimme sateisena maanantai-iltana Joonalle ja lähdettiin kolmisin appikokelaan kanssa autolla Järveistön lammelle. Heti autosta ulos astuttuamme sieltä kuului "kvaak kvaak kvaak". Pidin Nemon vielä hihnassa, kun kävelimme hiljaa rantaan päin. Vesa ja Joona ampuivat pari sorsaa veteen ja kun pari muuta olivat lentäneet karkuun, päästin Nemon irti. Se käyttäytyi tosi oudosti - tuntui pelästyvän laukauksia! Aluksi se juoksi autolle päin, mutta tuli sitten takaisin ja lähdin heilumaan rantapenkalle näyttämään pudonnutta sorsaa koiralle. Nemo tutki rantakaislikot ja suhtautui lammen keskellä pyörivään puolikuolleeseen sorsaan kiinnostuneesti. Koira kiersi toiselle puolelle lampea ja kannustimme sitä koko ajan; lopulta se menikin veteen ja ui rauhallisesti sorsan luo.Siinä teille "kastelee tassut muttei ui!" Nemo otti linnun heti suuhunsa eikä vlittänyt yhtään siitä, ettei se ollut edes kokonaan kuollut. Koira haukkaili lintua tylsistynyt "älä nyt jaksa räpistellä" -ilme naamallaan ja koitin huomauttaa sille siitä, mutta Vesa sanoi että se saa "tappaa" sen. Hetken Nemo vain seisoi matalassa vedessä sorsa suussa, mutta tuli sitten houkutteluistani lopulta sen verran lähelle, että sain otettua linnun siltä. Koira oli selvästi vähän pöllämystynyt, se ei oikein tuntunut tietävän, mitä tässä olisi pitänyt tehdä. Sitten kannustimme Nemon uudestaan lampeen etsimään toista sorsaa ja urheasti se menikin, vaikka keli oli kurja (satoi kaatamalla joten hajut olivat vedenpinnassa ihan sekaisin).

Jep, kamalat olosuhteet mutta siitä näkee että Nemo ui! (Ja että sillä ei taida olla silmiä...)

Kovasti se etsi, muttei meinannut löytää. Liikuin koiraa myötäillen rantoja pitkin ja kannustin. Vesa huikkasi Joonalle, että heittää jo saadun sorsan veteen, mutta Nemo ei huomannut sitä. Sen sijaan se lähti tutkailemaan lammen toista nurkkaa peltotien ali menevän ojaputken suulle. Ja kappas - sieltä löytyi toinen sorsa! Hieno mies Nemo, otti reippaasti tämänkin suuhunsa ja toi rantaan. Tämäkin sorsa ei ollut kokonaan kuollut ja iski siivillään vähäsen, mutta koira ei välittänyt. Joona sähläsi pyssyn kanssa jotain (minä: ota nyt tää sorsa J: pidä tätä (haulikkoa)) ja siinä hötäkässä Nemo nappasi maahan lasketun sorsan suuhunsa ja lähti iloisesti vilistämään sen kanssa toiselle ojalle lammenreunassa. Menin perään ja koira antoi onneksi ottaa sorsan nätisti, ja annoin sen sitten Joonalle. Lopuksi kannustimme Nemoa etsimään vielä rannat -ei löytynyt enempää- ja hakemaan sen ensimmäisen sorsan lammesta, kun Joona oli sen sinne heittänyt. Märkä spanieli ui taas reippaasti veteen, haukkasi ensin houkutinkuvaa mutta huomasi sitten että hei, täällähän on oikeakin! Toi sorsan kauniisti luokseni ja pudotti sen rannalle jalkojeni juureen. Lähdimme tyytyväisinä takaisin ja otettiin pakollinen trofeekuva, Nemo oli sorsista ihan innoissaan vielä myöhään kotiin päästyämmekin. Se ei olisi malttanut käydä nukkumaankaan kun oli niin iloinen! Aika haparointia siis vielä mutta metsästäjät olivat tyytyväisiä ja ihan hyvä alku koiralta jota ei ole metsästykseen koulutettu, näyttää se näköjään vanhempanakin oppivan… Toivottavasti Nemo innostuu tämän myötä uimisesta! :D

:-D

Mitähän vielä… Tärkeimmät jutut on nyt sanottu, yleistä elämää ja kirjoituksista toipumista tällä hetkellä elellään. Jos nyt jotain treenikuulumisia tahtoo tietää, niin möllitokon jälkeisenä viikonloppuna tokoiltiin koirien kanssa ja ai vitsi molemmat oli sairaan hienoja!! Nitan kanssa kokeilin sitä möllitokon tuomarin neuvomaa seuraamisjuttua, etten sano kuin suullisen käskyn ja pari askelta ilman apuja. Keksin lähteä vedättämään koiraa, reippain askelin eteenpäin heti liikkeelle lähdöstä ja Nita tajusikin nopeasti. Seuraavalla kerralla käveli jo reippaasti vierellä ja kontakti pysyi! Wihii, vitsit se on hieno, miksen ole tajunnut noinkin yksinkertaista asiaa aiemmin? Nemolle naksuttelin edelleen kontaktin pysymistä perusasennossa, tehtiin omalla kadulla ja oli vähän turhauttavaa; missään ei liikkunut mitään häiritsevää ja silti se vain tuijotti eteenpäin. No, loppua kohden parani ja tehtiin vielä vauhdikkaampiakin juttuja, palkaton seuraaminen oli aika nättiä 8) Upeat eläimet.

Hallitreenit alkoivat viime viikolla, odotin vähän kauhulla kun edellisistä treeneistä (kentällä) olivat jääneet koeviikon takia väliin ja hallilla olosta on piiiitkä aika, plus että mulla oli ekaa kertaa ikinä molemmat yhtä aikaa mukana. Häkki oli mukana ja Nemo oli väliajat siellä, ja team Monkey Business ylitti odotukset! Nemo ei melunnut häkissä paljon mitään, ei karkaillut ja molemmilla oli mielettömän hyvä vire ja into tehdä. Minä häröilin jotain ihme ohjausjuttuja mutta koirat oli super :> Jesjesjes, ihan mahtava fiilis jäi. 

Enpäs keksi juuri nyt muuta, syksyisessä metsässä on ihana lenkkeillä. Vaikka sais jo se lumi tulla…