Houdinin kertomuksia osa kolmetuhattamiljoonaa ynnä muuta epämääräistä

Tarkennus hukassa koska uutenavuotena ei vielä ollut PhotoScapea, mutta koska ilme

Hui, onpa viimeisestä päivityksestä aikaa! Minun piti itse asiassa kirjoitella tänne vielä loman aikana, mutta maantiedon tutkielma ja muutkin kouluhommat veivät niin paljon aikaa, että se jäi. Ja nythän tämä kaikki kostautuu, koska toki tässä välissä on tapahtunut jos vaikka ja mitä. Jos nyt kronologisesti edetään (niin kuin usein tykkään), niin uutta vuotta koirat viettivät vanhempieni kanssa mökillä, minun ollessa anoppilassa. Käytiin Joonan kanssa mökillä valamassa tinat ja ammuttiin isän kanssa muutama raketti. Koirat eivät suuremmin ihmetelleet, Nita makasi sohvannurkassa ja näytti erittäin tyytymättömältä/kettuuntuneelta/palelevalta ja loi meihin paheksuvia katseita. Nemo avasi oven ja lähti katsomaan, mistä pauke lähti – tosin fiksuna meni väärälle puolelle mökkiä (eri puolelle siis kuin jossa raketit ammuttiin), mutta tuli kyllä takaisin sisälle kun äiti kutsui. Uudenvuodenpäivänä Päijänne alkoi jäätyä ja koirat ihmettelivät järven jäälaulua, naksumista ja paukkumista niin, että Nita kuulemma kerran karkasi äidiltä sinne… Onneksi tuli takaisin huudosta!

Toinen tammikuuta menimme – jälleen kerran – Nitan kanssa Viiville kyläilemään. Neiti leikki Kassun ja Rommin kanssa ja kivaa oli, kiitoksia ruuasta ja valokuvista! :D Sieltä en ole näköjään laittanut kuvia blogin kansioon, mutta ne löytyvätkin paremmin täältä: http://lynxmadness.otukset.fi/kuvat/Kassu%2C+Rommi+ja+Nita+2.1.2012/ sekä täältä: http://hyljekoirat.kuvat.fi/kuvat/Kassu%2C+Rommi+ja+Nita/ . Muuten loma menikin muistaakseni aika tasaisen arjen merkeissä loppuun ja arki alkoi. Tällä hetkellä minun kouluni on jo loppunut, enää kaksi koetta jäljellä ja sitten alkaa lukuloma. Ai niin, kun lenkkeiltiin Melkun ja Eetun kanssa totesin, että Nitan kanssa pitää taas alkaa harjoitella kontaktinpitoa vapaana ollessa. Eli piiloonmenemisiä paljon, mitä neiti onkin alkanut taas muistaa :)

Kokeilin kuvia pimeällä Nitan kanssa lenkillä 28.12. Mentiin metsän läpi vuoren toiselle puolelle ja Nita oli koko lenkin vapaana myös taajamassa - onneksi näin niityn laitaan loikkineen valkoisen jäniksen ennen koiraa ja otin sen kiinni, muuten podengonpuolikas olisi rynnännyt heti pupun perään.

Nemolla oli viime viikolla aivan raivostuttava kausi. Maanantaina koulusta tullessani päästin koirat pihalle, ja kun otin ne sisälle, Nitan haukunta kertoi Nemon karanneen. Siellähän spanieli olikin tiellä ja lähdin perään. Se jolkotteli eteenpäin, minä perässä ja erään kävelytien risteyksessä pysähtyi tarpeille. Siinä vaiheessa lähdin juoksemaan ja pääsin lähelle, Nemo tietysti heittäytyi sivulle mutta ärähdin ”Ä!” ja koira jäi paikalleen heiluttamaan häntää ja antoi kiinni. Sitten mentiin kotiin, koitin etsiä jälkien perusteella karkauspaikkaa mutten löytänyt. Tiistaina sama toistui, mutta tällä kertaa en nähnyt Nemoa lähtiessäni sen perään. Seurasin sen jälkiä, jotka tulivat naapurin pihasta, johtivat alamäkeen menevän tien risteykseen ja sekoittuivat siellä. Suhasin neuvottomana edestakaisin sotkeentuneiden jälkien kohdalla, kun Nemo yllättäen tuli tien toiselta puolelta olevalta kävelytieltä. Ärähdin taas pari kertaa kuuluvasti ”Ä!” ja koira jäi taas seisomaan häntäänsä heiluttaen keskelle tietä ja antoi kiinni. Tällä kertaa tosin löysin karkauspaikan – halkopinon takana oli selvät hyppäysjäljet. Nemo oli pusertanut itsensä kahden aidanriu’un välistä, mistä oli todisteena jopa seipäissä roikkuvat karvat ja koiran päälaen pörröisyys. Isä laittoi verkon, mutta se ei estänyt Nemoa livistämästä perjantaina portin alta (???) seuraamaan jonkin juoksunartun jälkiä, vielä kauemmas kuin edellisillä kerroilla, josta se tosin antoi isälle kiinni. Lenkillä koiran käytös on ollut raivostuttavaa, ihmeellistä kiskomista ja muutenkin omituista jumpittelua, Nemo ei tuntunut edes muistavan sivulletuloa. Ja kun itse on väsynyt, koiran käsittämätön käytös hermostuttaa vielä enemmän. Syynä tähän on lähiympäristön nartut, joista ainakin kahdella on (ollut) juoksut. Huoh. Näköjään aina tammikuussa tulee tällainen karkausaalto, mutta onneksi se taitaa alkaa olla jo ohi. Sunnuntaina Nemo käyttäytyi lenkillä jo paljon rauhallisemmin, eikä tällä viikolla ole ollut mitään kiskomista ja poika alkaa taas muistaa, että jos kiskotaan ja mamma pysähtyy, matka jatkuu heti kun katsoo mammaa silmiin. Jes, onneksi meni tällä ohi :) Ja hyvä huomata että se terävä Ä! on tehokas.
Nyt, jottei tästä postauksesta tule liian pitkä, lopetan tällä kertaa tähän. Ensi kerralla luvassa mahdollisesti niitä asioita loppulomalta, mitä tästä unohdin sekä treenihypetystä!