Tarkennus hukassa koska uutenavuotena ei vielä ollut PhotoScapea, mutta koska ilme

Hui, onpa viimeisestä päivityksestä aikaa! Minun piti itse asiassa kirjoitella tänne vielä loman aikana, mutta maantiedon tutkielma ja muutkin kouluhommat veivät niin paljon aikaa, että se jäi. Ja nythän tämä kaikki kostautuu, koska toki tässä välissä on tapahtunut jos vaikka ja mitä. Jos nyt kronologisesti edetään (niin kuin usein tykkään), niin uutta vuotta koirat viettivät vanhempieni kanssa mökillä, minun ollessa anoppilassa. Käytiin Joonan kanssa mökillä valamassa tinat ja ammuttiin isän kanssa muutama raketti. Koirat eivät suuremmin ihmetelleet, Nita makasi sohvannurkassa ja näytti erittäin tyytymättömältä/kettuuntuneelta/palelevalta ja loi meihin paheksuvia katseita. Nemo avasi oven ja lähti katsomaan, mistä pauke lähti – tosin fiksuna meni väärälle puolelle mökkiä (eri puolelle siis kuin jossa raketit ammuttiin), mutta tuli kyllä takaisin sisälle kun äiti kutsui.  Uudenvuodenpäivänä Päijänne alkoi jäätyä ja koirat ihmettelivät järven jäälaulua, naksumista ja paukkumista niin, että Nita kuulemma kerran karkasi äidiltä sinne… Onneksi tuli takaisin huudosta!

Toinen tammikuuta menimme – jälleen kerran – Nitan kanssa Viiville kyläilemään. Neiti leikki Kassun ja Rommin kanssa ja kivaa oli, kiitoksia ruuasta ja valokuvista! :D Sieltä en ole näköjään laittanut kuvia blogin kansioon, mutta ne löytyvätkin paremmin täältä: http://lynxmadness.otukset.fi/kuvat/Kassu%2C+Rommi+ja+Nita+2.1.2012/ sekä täältä: http://hyljekoirat.kuvat.fi/kuvat/Kassu%2C+Rommi+ja+Nita/ . Muuten loma menikin muistaakseni aika tasaisen arjen merkeissä loppuun ja arki alkoi. Tällä hetkellä minun kouluni on jo loppunut, enää kaksi koetta jäljellä ja sitten alkaa lukuloma. Ai niin, kun lenkkeiltiin Melkun ja Eetun kanssa totesin, että Nitan kanssa pitää taas alkaa harjoitella kontaktinpitoa vapaana ollessa. Eli piiloonmenemisiä paljon, mitä neiti onkin alkanut taas muistaa :)

Kokeilin kuvia pimeällä Nitan kanssa lenkillä 28.12. Mentiin metsän läpi vuoren toiselle puolelle ja Nita oli koko lenkin vapaana myös taajamassa - onneksi näin niityn laitaan loikkineen valkoisen jäniksen ennen koiraa ja otin sen kiinni, muuten podengonpuolikas olisi rynnännyt heti pupun perään.

Nemolla oli viime viikolla aivan raivostuttava kausi. Maanantaina koulusta tullessani päästin koirat pihalle, ja kun otin ne sisälle, Nitan haukunta kertoi Nemon karanneen. Siellähän spanieli olikin tiellä ja lähdin perään. Se jolkotteli eteenpäin, minä perässä ja erään kävelytien risteyksessä pysähtyi tarpeille. Siinä vaiheessa lähdin juoksemaan ja pääsin lähelle, Nemo tietysti heittäytyi sivulle mutta ärähdin ”Ä!” ja koira jäi paikalleen heiluttamaan häntää ja antoi kiinni. Sitten mentiin kotiin, koitin etsiä jälkien perusteella karkauspaikkaa mutten löytänyt. Tiistaina sama toistui, mutta tällä kertaa en nähnyt Nemoa lähtiessäni sen perään. Seurasin sen jälkiä, jotka tulivat naapurin pihasta, johtivat alamäkeen menevän tien risteykseen ja sekoittuivat siellä. Suhasin neuvottomana edestakaisin sotkeentuneiden jälkien kohdalla, kun Nemo yllättäen tuli tien toiselta puolelta olevalta kävelytieltä. Ärähdin taas pari kertaa kuuluvasti ”Ä!” ja koira jäi taas seisomaan häntäänsä heiluttaen keskelle tietä ja antoi kiinni. Tällä kertaa tosin löysin karkauspaikan – halkopinon takana oli selvät hyppäysjäljet. Nemo oli pusertanut itsensä kahden aidanriu’un välistä, mistä oli todisteena jopa seipäissä roikkuvat karvat ja koiran päälaen pörröisyys. Isä laittoi verkon, mutta se ei estänyt Nemoa livistämästä perjantaina portin alta (???) seuraamaan jonkin juoksunartun jälkiä, vielä kauemmas kuin edellisillä kerroilla, josta se tosin antoi isälle kiinni. Lenkillä koiran käytös on ollut raivostuttavaa, ihmeellistä kiskomista ja muutenkin omituista jumpittelua, Nemo ei tuntunut edes muistavan sivulletuloa. Ja kun itse on väsynyt, koiran käsittämätön käytös hermostuttaa vielä enemmän. Syynä tähän on lähiympäristön nartut, joista ainakin kahdella on (ollut) juoksut. Huoh. Näköjään aina tammikuussa tulee tällainen karkausaalto, mutta onneksi se taitaa alkaa olla jo ohi. Sunnuntaina Nemo käyttäytyi lenkillä jo paljon rauhallisemmin, eikä tällä viikolla ole ollut mitään kiskomista ja poika alkaa taas muistaa, että jos kiskotaan ja mamma pysähtyy, matka jatkuu heti kun katsoo mammaa silmiin. Jes, onneksi meni tällä ohi :) Ja hyvä huomata että se terävä Ä! on tehokas.
Nyt, jottei tästä postauksesta tule liian pitkä, lopetan tällä kertaa tähän. Ensi kerralla luvassa mahdollisesti niitä asioita loppulomalta, mitä tästä unohdin sekä treenihypetystä!
 

Ninjan ja Apun kanssa lenkillä 6.1. Kyllä, tänne on vihdoin tullut talvi, lunta ja pakkaset, JEEEE!

Jokavuotinen must...

Ihana loma jatkuu edelleen! Joulu oli ja meni, ja on pakko ihailla koiria siitä, kuinka kärsivällisesti ne jaksoivat pieniä lapsia. Nemo ja Nita saivat myös luonnollisesti lahjoja ja Nemo repikin omansa innoissaan auki – Nitaa piti avustaa, neiti ei oikein ymmärtänyt miten paperin sai maukkaan luun ympäriltä pois. Tiistaina talo hiljeni ja jäljellä on jälleen vain minä, koirat ja vanhemmat. Kelit on edelleen niin surkeat, ettei paljon tee mieli ulkona olla mutta toki ollaan lenkkeilty normaalisti. Tokoilut ollaan jouduttu jättämään sisätiloihin, mutta voin sanoa että Nemo on oikein pätevä! Olen ollut nyt hieman hämmentynyt, kun jo pari kertaa sisällä treenattuamme se on palkkautunut lelusta loistavasti, riehunut ja kiskonut sekä hanhea että narunpätkää. ”Kaukona” ei tosin toimi aina, eli että jättäisin lelun maahan ja vapauttaisin sitten – poika saattaa jäädä hämmentyneenä katsomaan minua, että täh? Joka tapauksessa, tänään ei tarvinnut paljoakaan virittelyä tai kevätjuhlaliikkeittä, Nemo oli hyvässä vireessä ja teki tapansa mukaan innoissaan häntä heiluen. Perusasento – jonka opetin kokonaan uudelleen- alkaa olla ihan mallillaan, samoin kuin luoksetulo, pysähtymiset ja jäävät. Seuraaminenkin on pääsääntöisesti hyvää, paikka on tosi hyvä, mutta en oikein uskalla ottaa vielä kovin pitkiä pätkiä palkatta, ettei kontakti putoile liian monta kertaa. Hyvältä kuitenkin näyttää! :)

Lenkiltä viime viikolla

Eiliset ja viimeviikkoiset agilitytreenitkin meni aivan loistavasti. Ennen joulua Kaitsu ei ollut paikalla, joten vietimme keskenämme pikkujouluja koko ryhmän kesken ja meillä meni ihan hyvin, Nitalla ei vaan ollut taaskaan oikein vauhtia. Kaitsukin totesi eilen, että teen oikeastaan kaikkeni sen eteen, mutta ei olla toistaiseksi keksitty, mikä sellainen taikatemppu olisi, jolla vauhti pysyisi lujana myös alussa eikä vain loppusuoralla. Mutta virheitähän Nita ei tee, se on vaan hidas… Nemon kanssa meni viime viikolla lujaa, puhtaat radat jäi vähiin mutta mitä väliä, mikään ei tee niin iloiseksi kuin se tunne, kun springeri juoksee häntä heiluen täysillä ja meillä on niiiiiin kivaa yhdessä! Eilen saatiinkin oikein tehotreenit kun paikalla oli vain me ja Evie ja Soolo. Ehdittiin rauhassa miettiä ja ottaa uusiksi ja tehtiin poikkeuksellisen monta rataa. Tykkäsin kovin, tehtiin kivoja juttuja! Erilaisia keppikulmia, pitkiä juoksupätkiä ja aitapyörittelyjä. Molemmat koirat oli supereita, Kaitsu kehui jopa mun ohjausta Nemon kanssa – pitäis tosin vaan muistaa, että se on ihan erilainen koira kuin Nita. Huipputreenit!

Joulupäivän aamulenkillä - pikkupakkanen ja hento lumisade hemmottelivat.

Metsässä oli purot näin sulina.

Tämä on vuoden viimeinen postaus – pitäisköhän jotenkin summata tätä vuotta? En muistaakseni asettanut (ainakaan tänne julkisesti) mitään sen kummempia tavoitteita vuosi sitten, mutta ainakin omassa pienessä mielessä oli uskaltautuminen virallisiin, möllitokoja sekä tutustuminen spanieleiden taippareihin Nemon kanssa. Nämä saatiin toteutettua – Nitan kanssa käytiin mölleissä kivalla menestyksellä maalis- ja syyskuussa ja ylitin kisakynnykseni, kävin molempien koirien kanssa virallisissa agilitykisoissa (tosin sen Nemon reissun olisi voinut jättää väliin..). Lisäksi tutustuimme springerimaailmaan syvemmin Nemon kanssa käymällä rotuyhdistyksen leirillä kesällä ja käytiin myös katsomassa, minkälaiset arviot Nemo saa taippareidin osuuksista uintia lukuun ottamatta – sen reputtamiseen varauduin jo ajat sitten. Tosin, Nemo on tänä vuonna uinut tosi hyvin, tämän tavoitteen sain siis täyteen! Springerileirillä haettiin jo riistapukkia lämpimästä vedestä ja syksyllä Nemo sai maistaa lintukoiransa syvintä olemusta päästessään Ojalan miesten mukana sorsametsälle. Täysin kouluttamaton ”kastelee tassut, ei ui” hakikin kylmästä lammesta kaatosateessa kaksi sorsaa ja oli loppuillan onnesta soikeana. Toivottavasti ensi vuonna herra suostuu uimaan taippareissakin, siellä olisi tarkoitus käydä uudestaan.  

Nitalle olisin suonut tänä vuonna useampia virallisia agilitykisoja, mutta ne jäivät nyt ensi vuoteen, samoin kuin mahdolliset tokokokeet. Tosin, jos en saa sitä toimimaan palkatta ja paineistumatta, en usko että on järkevää asettaa tokoa kovin tavoitteelliseksi. Mölleissä käyntiä toki jatkamme ja toivottavasti päästään Nemonkin kanssa sellaisiin! Agilityn osalta onkin enemmän tavoitteita, mutta koirien ehdoilla mennään aina. Vuosi 2011 oli kaikin puolin hieno ja toi mukanaan monia uusia, kivoja tuttavuuksia ja tapahtumia – toivottavasti vuodesta 2012 tulee vielä riemukkaampi ja rikkaampi!

Team NN ja Iipu toivottaa blogin lukijoille iloista vuotta 2012!

Rakastan olla lomalla. On niin ihana tunne, kun voi herätä kaikessa rauhassa ilman kiirettä ja koirat kiehnäävät kainalossa hännät heiluen ja omituisesti möristen, kunnes voi hitaasti nousta ja tassutella aamupalalle. Joululoma tosiaan alkoi toissapäivänä, ihanaa! Lunta ei olla valitettavasti saatu juurikaan joten mustaa joulua vietellään, ehkä siitä johtuukin että en ole ihan saanut itseäni sellaiseen lapsenmieliseen joulufiilikseen kuin yleensä aina ennen. Tosin se alkaa nyt pikkuhiljaa jo kurkkia, ehkä se vielä tulee siis! :D

Oli lunta tai ei, joulu tulee siitä huolimatta ja niinpä toivotammekin kaikille blogin lukijoille, ystäville ja tuttaville koirineen onnellista joulua ja riemukasta uutta vuotta! Joululomakuulumisia ja –kuvia laitan luultavasti ensi viikolla :) Alla tämän vuoden joulukuvat koirista, hieman erilaista tonttuteemojen jälkeen. (Ja sisällä juuri lumettomuuden vuoksi, huoh ilmastonmuutos.)

Hyvää joulua kaikille!

Lenkillä joskus marraskuussa

Heippa pitkästä aikaa, ja anteeksi tämä järkyttävä päivitystauko!  Edellisen päivityksen jälkeen alkoi sopivasti koeviikko, jonka päätyttyä on pitänyt kiirettä niin koirien kuin muunkin elämän saralla. Jospa siis aloittaisin ihan alusta, vaikkapa agilityn osalta. Meillä on ollut pitkään homma aika hukassa, oma ohjaus on ihan omituista haahuilua ja tämä tietysti näkyy koirissakin hassuna. Nita on ollut oikeastaan Jyväskylän kisoista saakka melko vaisu, muutaman kerran into ja vire on olleet tosin mukana mutta suurin osa treeneistä viime aikoina on olleet jälleen pitkästä aikaa vauhdittomia ja oma sähläys ei ainakaan paranna asiaa. Yksissä treeneissä Kaitsu kysyikin, olisiko se jotenkin kipeä;  ”se menee mieluummin puomille kuin hypylle”. Nitahan rakastaa hyppyjä, ja päätin varata sille ajan koirahierojalle. Saatiinkin se heti seuraavalle viikolle. Nita oli oikein reipas! Se ei inahtanutkaan, vaikka selän kohdalla tekikin kipeää ja kääntyi katsomaan hierojaa ja lähti pari kertaa poiskin. Namin avulla sain sen takaisin matolle ja tyttö oli kokonaisuudessaan oikein kiltisti. Hieroja totesi saman mitä olin aavistellutkin, eli selässä oli jumeja. Nitahan taipuu paremmin oikealle kuin vasemmalle – joskus treeneissä yksi hyppykulma vasemmalle oli mahdottoman vaikea ja sehän ei kippuralla nukkuessaan juuri koskaan käperry vasemmalle. Etuosa oli oikein hyvä (>:-)) ja takaosassa taas oikean jalan lihakset olivat rasittuneemmat, todennäköisesti siksi, että jos/kun vasen puoli on heikompi, koira käyttää oikeaa enemmän. Saatiin hyviä venyttelyohjeita mukaan ja hieroja tykkäsi Nitasta, neiti hurmaa aina persoonallisuudellaan ja sympaattisuudellaan.

Auringonlaskun valo on niin kaunis

Tähän kuvaan Nita asetteli jällee kerran aivan itse itsensä - tytöllä on silmää!

Nemon kanssa puolestaan käytiin taas aivan pohjalla. Jos nyt kuitenkin aloitan loogisesti, niin kuvissa esiintyvän kanadanhanhen Nemo sai tuliaisiksi Jyväskylän näyttelystä, jossa olin turistina. Lelu sanoo kvaak-kvaak ja Nemo rakastaa sitä! Saatuaan sen koira on ollut aivan innoissaan linnusta, se leikkii sillä todella mielellään ja kun oltiin Juulian ja Voiton kanssa tokoilemassa vajaa kolme viikkoa sitten, Nemo jopa palkkaantui lelusta! :o Ihan uskomatonta, minun pöhlöni joka ei leiki muualla kuin kotona. Tämä olikin loistava ostos :D Nämä oli ”ensimmäiset” häiriötreenit pitkään aikaan ja Nemo käyttäytyi yllättävän hienosti!  Se ei suuremmin välittänyt Voitosta – Juulia sanoikin että Voitto on epäkiinnostavana hyvä häiriökoira ja sitä se olikin, kiitokset treeneistä! Kontaktiharjoitteet sujuivat valtavan hyvin vaikka ei olla kertaakaan tehty niitä näin isossa häiriössä.

Koirallani on järkeviä ilmeitä...

...kuten näkyy.

Saman viikon agilitytreenit menivät sitten niin huonosti kuin vaan voi. Nemohan on nyt syksyllä muutaman kerran nostanut koipea mustaan putkeen, vaikka ei ole koskaan aiemmin harrastanut sellaista esteisiin. Ja aina sama putki, mitä ihmettelen suuresti. No, silloin 24. päivä tein kyseisen putken ennen treenien alkua eikä ollut mitään ongelmaa. Henna piti treenit ja radan alussa oli kolme aitaa ja pussi. Nitan kanssa olin taas hukassa, samoin kuin Nemon – koira haistatti pitkät ja huiteli pussiin, nosti sinne jalkaa ja ryntäsi sen jälkeen Vili-sheltin luo urisemaan. Tästä spanieli lensikin varsin äkkiä häkin kautta loppuajaksi autoon. Huoh. Sellaisia päiviä, kun tekee mieli heittää koira hallin seinään ja heittäytyä itse lattialla itkemään. En vaan jaksa. Koko seuraavan viikon vain masensi nähdä koko koira. Seuraavien treenien jättö Nemon osalta väliin oli nopea päätös, ja Nitan kanssa saatiin neuvoksi tehdä lyhyitä pätkiä ja palkkailla paljon. Viikkoa myöhemmin Nita olikin yksinään mukanani ja tyttö meni paljon paremmin, koira oli jotenkin vapautuneempikin. Pitäisköhän kevätkaudella jatkaa taas vuorottelua, etten ottaisi molempia samalle kerralle? 

Nämä ovat syyslomalta unohtuneita. Vasemmanpuoleisessa Nemo katsoo alhaalla rinteessä olevaa harakkaa ja lähti kuvanoton jälkeen perään... Tuli kuitenkin pienen kierroksen jälkeen kiltisti kutsusta luokse =)

Hm. Joka tapauksessa, enää ei ole masentanut nähdä Nemoa ja tämän viikon treenit menikin aivan upeasti! Molemmilla, vaikka Kaitsu sanoi että Nita oli vähän vaisu. Njääh, musta se meni hyvin vaikka renkaan takaakierto ei meinannut jostain syystä onnistua! Kepitkin oli tytöllä aivan loistavat. Kisoja meille ei valitettavasti enää tämän vuoden puolella tule; treenikavereita oli kyllä marraskuun lopulla Jyväskylässä, mutta me ei lähdetty sinne koska oli pakko toipua koeviikosta ja koulusta yleensäkin, ja Nitan vaisuuskausikin oli osasyy. Tämän viikonlopun kisoihin oli tarkoitus lähteä, mutta olin muistanut väärin ja sunnuntaina ei ollutkaan kisaa ja koska lauantai ei mulle käynyt, jäi nyt välistä. Joulun jälkeen sitten… Nemonkin osalta treenit oli superit, keskityin hommaan tosissani ja spanieli oli nopea ja pätevä! Liekö sitten johtunut uudesta treeniliivistä (joka on hieeno) että omakin fiilis oli kohdallaan. Huomasin taas, että jännitin kun vikalla radalla mentiin lähelle muita, taisin vähän pelätä että Nemo livistää Vilin luo mutta ihan turhaan. Täällä-käsky vaan sekoitti, ja otettiin muutaman kerran uusiks. Kaitsun kommentti oli ”Sulla ei oo sellasta uroskoiran käskytyskykyä. Me urokset ollaan yksinkertaisia, me halutaan että meille kerrotaan selkeästi, mitä tehdään. Kun käskytys on kohdallaan ja jatkuvaa, sille ei tuu tilaisuutta lähteä haahuilemaan tai miettimään, mihin nurkkaan lähtis nuuskimaan.” Huomautettavaa tuli myös siitä, että koira väistää, en minä – jos  jalka osuu niin oppiipahan ainakin ettei juokse tielleni. Myös vauhtia pitäisi olla lisää, en saa jäädä odottamaan vaan pitää JUOSTA! Huipputreenit, jäi hyvä mieli – erityisesti Kaitsun ”Sulla ei oo sen koiran kanssa mitään ongelmaa kun keskityt siihen ja käskytys on kohdallaan” -heitosta. Nyt mulle palautui jälleen usko tähän! :D

Oliskohan tässä ollut kaikki tiivistettynä viimeisen kuukauden ajalta? No, lisäilen sitten jos jotain unohtui :-D

Söpis.

Heippa taas, ankeaa lumetonta marraskuuta vietellään. Meille ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä, mitä nyt Ninja oli viime viikon perjantaina täällä päivän hoidossa ja Emmi ja Roni kyläilivät meillä maanantaina, koirat oli iloisia kaverista :)

Tässä me ollaan lähdössä lenkille / ollaan lenkillä

Nemoa vietiin taas eläinlääkäriin maanantaina. Syynä sama kuin pari kuukautta sitten, eli punoitus ja kutina mahassa. Häntäänsä se ei onneksi ole tällä kertaa järsinyt, mutta maha kutiaa kovasti ja vähän bakteereita löytyi tälläkin kerralla. Nemo sai taas antibiootti- ja kortisonikuurin sekä kortisonia myös voiteena. Lisäksi se sai kapihäädön ja ostettiin säkki Hill’sin hypoallergeenista (ja törkeän kallista) ruokaa, josko kutina johtuisi allergisoitumisesta. Reipas poika, toivottavasti paranee nyt näillä! Kunpa se vaan ei olisi mitään allergiaa, tuntuu niin hakuammunnalta, kun lääkärin mukaan se voi johtua jopa syksyisessä metsässä mätänevien sienten ilmaan leijailevista homeitiöistä… Mutta näillä mennään ja Nemo onneksi syö uutta ruokaa mielellään. Tiedä sitten johtuuko siitä vai kortisonivoiteesta, mutta mahanalus on jo rauhoittunut! :) Parempaan suuntaan menossa siis, paitsi terveyden, myös käytöksen osalta. Meillä on mennyt jo monta lenkkiä niin, että on tullut vieraita koiria vastaan eivätkä koirat ole sanoneet mitään! Hienot :> Istuttaminen ja sitten kontaktin kiinnittäminen ei toimi, seuruutus sivulla Nemolle namia suuhun tunkien ja reippaasti ohi toimii kaikkein parhaiten. Nemo onneksi kiinnostuu jo minusta kun komennan ”seuraa”, Nitan kohdalla ei namit siinä vaiheessa pahemmin auta jostain syystä, mutta eipä se mitään sanokaan joten menköön noin kuten menee nytkin, vähän kuikuilee vaan vastaantulijaa. Hyvä mieli tästä :-)

Ketkä näistä on pehmoleluja?

Nemolle tyypillistä käyttäytymistä

Agissa ollaan oltu jo parisen viikkoa ihan hukassa, tai ainakin ohjaaja. Koirat osaa (Nitalla tosin havaittavissa jälleen hyytymistä) ja hyvin osaakin, mutta jostain syystä olin viimeisimmissäkin treeneissä aivan ulalla. Jalat ei vaan toimi ja yhtäkkiä olenkin jossain ihan muualla missä pitäisi, yleensä koiran kulkureitillä. Loppua kohden kyllä viime torstainakin meno parani, täytyy jatkossa ruveta keskittymään vain siihen koiraan ja rataan tosissaan heti alussa, joten ehkä se tästä pikkuhiljaa.. Tokon saralla en ole ehtinyt treenata sen kummemmin koulun vuoksi – tule jo seuraava jakso ja ihanan löysä lukkari–, mutta mitä jotain pikkupätkiä on tehty niin molempien taidot on ihan hyvällä mallilla =)      

mutta osas sekin sitten olla kunnolla :]

Niin se aika vaan menee… Taas hujahti vuosi vauhdilla! Nemo on nyt sitten seitsemän vuotta vanha. Juhlimme synttäreitä käymällä pitkällä lenkillä, jonka lomassa treenailtiin vähän kontakteja ja hienosti meni! Häiriössä katse pysyy yhä pitemmän aikaa ja tänään saatiinkin sitä kunnolla, kun oltiin vieraammassa paikassa ja takaisin tullessa vielä rusakon hajut tiellä.

Poseerausta, se pyöreä lärpäke kaulapannassa on Springeripäiviltä ostettu welshiheijastin :)

Loppupäässä tuli vielä vieras koira vastaan ja nyt sujui ohituskin upeasti :) (koira on ollut vähän retuperällä kun nyt olin viikon verran poissa.. pitää alkaa taas panostamaan siihen ja kunnolla). Kotiin tultuamme tehtiin kakku, jonka Nemo sai syödä ihan itse, kun Nita oli häippäissyt tällä välin lenkille. Kelpasi hyvin!

"Äiti, joko saisin maistaa?"

Katselin tänään valokuvia Nemosta. Suurin osa ilmentää loistavasti sen syvintä luonnetta ja olemusta – leikkisä, iloinen ja aina valmis touhuamaan. Mahtava kumppani :> Hyvää synttäriä, rakas ikinuori höpsöttimeni!

Lintukoira elementissään 12.10.

Lenkiltä 3.10.

Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Jännää, tämä on meidän blogin ensimmäinen haaste ikinä! :o Kiitän siis Viiviä ja annan tunnustuksen Katsulle (http://tollerinalli.vuodatus.net/), koska mulla ei ole edes sitä kahdeksaa bloggaajatuttua ja ne vähät, mitä tuolla linkkilistalla on, ovat jo saaneet tunnustuksen. Ilmoitan siis serkkuselleni heti kun olen väsännyt nämä :D Ja tässä nämä kahdeksan randomia faktaa:

1. Lempikoirarotuni on pitkäkarvainen collie. Tämä juontuu perheemme ensimmäisestä koirasta (joka kuoli ollessani 8-vuotias). Aina uutta koiraa hankkiessa –välissä oli pyreneittenpaimenkoira- olen äänestänyt collien puolesta, mutta hävinnyt. Siksi meillä on nyt walesinspringerspanieli eikä collie. Seuraava (oma) koira edustaa sitten toivon mukaan tätä skotlantilaista paimentajaa.

Meidän viimeinen kesä yhdessä... Ehkä vielä joskus saan tuollaisen vierelleni :')

2. Lempivuodenaikani on talvi, tykkään kun on lunta ja kaunista ja pääsee laskettelemaan ja tuuli tuivertaa ja lumihiutaleet leijailee…

3. Nita tuli meille täysin extempore. Se on rescue, mutta ei ole tullut minkään järjestön kautta vaan Azoreilla asuvan matkaopassiskoni myötä. Nitan piti aluksi olla meillä vain puoli vuotta, mutta jäikin vielä vuodeksi ja sitten ei enää haluttu luopua siitä :D

Iltalenkillä 30.9.

4. Koirille ei ole koskaan kaavailtu harrastuskoiran uraa. Molemmat tulivat täysin kotikoiriksi ja Nemonkin myyntisopimuksesta viivattiin yli kohta ”koiraa on käytettävä vähintään neljässä näyttelyssä.” No, koska ne tulivat sitten varsin lyhyellä aikavälillä – en suosittele kenellekään! Ihan hullua ja hurjasti työtä kahdessa lähes samanikäisessä koirassa – , Nemon koulutukseen murkkuiässä ei osattu panostaa niin kuin pitäisi. Siitähän tuli remmirähjä, ja koiran ollessa vajaa kaksi päätin, että minä alkaisin kouluttaa sitä (tätä ennen äiti oli käynyt sen kanssa yhden tottelevaisuuskurssin) ja niinpä eksyimme Nivalan Johannan koulutuksiin. Viidessä kerrassa tapahtui huima kehitys, siinä sivussa harrastuskärpänen puraisi minua ja tästä tämä kaikki lähti... Töitä Nemon kanssa on saanut tehdä ja jonkin verran tehdään edelleen, mutta on suunnattoman palkitsevaa huomata, että virheitä pystyy korjaamaan ja edistystä on tapahtunut! Ja kun oppii kaiken kantapään kautta, en toivottavasti tee samoja virheitä seuraavan koiran kanssa ;) Nitan kanssa aloitin agilityn huvikseen kun huomasin, että sehän on aika ketterä. Nemon agilityura alkoi sattumalta. 

Sorsassa 12.10, ei saatu lintuja mutta koiralla oli kivaa vaikka jättikin korvat kotiin

5. Suhteeni valokuvaukseen on vähän jännä. Kiinnostus siihen kasvoi pikkuhiljaa yläasteen aikana, mutta en tavoittele siinä mitään sen suurempaa. Toki pyrin kehittämään taitojani jatkuvasti, mutta lähimpiä kiinnostuksenkohteita valokuvattavaksi ovat koirat/eläimet yleensä ja luonto. Kuvailen toimittajaisältä ilmaiseksi perityllä (saivat Ksml:ssä uudet kamerat vuoden 2010 alussa) Canon EOS20D:llä, objektiiveina on kitti ja 200-millinen ja lisäksi löytyy EX-Speedlite 420 -lisäsalama. Kamera on suunnilleen kymmenen vuotta vanha ja nestekidenäyttö halkesi kummallisesti tänä kesänä, toivottavasti vehje kestäis vielä muutaman vuoden... Mutta sillä on hyvä opetella!

6. Alkaa lyödä tyhjää… Niin, lähden ylihuomenna Italiaan koska meidän lukio on mukana sellaisessa Comenius-projektissa; vuosi sitten meillä oli pari tanskalaista ja nyt täältä lähdetään Italiaan. Ihan kiva nähdä Venetsia :)

7. Olen abi ja kirjoitin nyt syksyllä ranskan, englannin ja matikan. Enkkua en ole uskaltanut kysyä kun kuuntelu meni huonosti, mutta ranskasta tuli varma E ja matikasta varma M! :> Toivottavasti pääsen ensi vuonna opiskelemaan, biologia kiinnostaisi…

8. Viimeinen, jes! Ja ideat lopussa. No öööö… Oon perusluonteeltani iloinen ja pyrin ajattelemaan positiivisesti aina, kun mahdollista. Oon erittäin huono tekemään itseäni ymmärretyksi erityisesti netissä, mutta minuun saa tutustua! :D

Jee. Syysloma alkaa olla lopuillaan (vaan minullahan se jatkuu vielä viikon Etelä-Euroopassa >:D) ja ihan kiva loma on ollut. Ollaan touhuttu koirien kanssa kaikenlaista kivaa ja keskiviikkona nähtiin Nemon kanssa Viivä ja tämän isovanhempien pystykorvapentua Sakua. Käveltiin aluksi keskustassa sosiaalistumassa ja sitten ajelimme mökillemme, pitkästä aikaa sen vanhan kyläkoulun jääpallokaukaloon koiria juoksuttamaan.

Saku oli kova komentamaan Nemoa, joka onneksi käyttäytyi tosi fiksusti! Nemo innostui myös leikkimään, heitin sille Sakun pallon ja spanieli hakemaan, mutta sitten Saku närkästyi ja taklasi lelunsa takaisin :D Nemon ilme oli näkemisen arvoinen.

Aaaaahh se hyökkää!

Onneksi Viivillä oli mukanaan tosi siisti yliajetulta piikkisialta näyttävä repimislelu, ja sen kanssa Nemo riehaantui oikein innoissaan leikkimään :)

Myöhemmin kävimme Nitan kanssa piiitkällä lenkillä Viksin ja Leon kanssa, tyttö oli vapaana ja nätisti. Agitreeneissä harjoiteltiin erilaisia ohjauskuvioita, rataa en ole ehtinyt piirtää mutta molemmat koirat olivat vähän hitaalla, ei oikein huvittanut. Nemo meni ihan kivasti kyllä ja Nitalla auttoi hieman kun hypeltiin medeillä. Palailen taas ensi viikolla! Kirjoituksen täytekuvat räpsyjä syksyn ajalta, näistä Nemon leikkikuvista iso kiitos Viiville! 

Noudan

Kyllä. Ilmoitin Nitan virallisiin agilitykisoihin. Sunnuntaita edelsi paniikki, hermoilu ja jännitys. Toisaalta Nita oli mennyt kepit tosi hyvin treeneissä joten… No, jos ei koskaan uskalla niin ei tiedä mitä tapahtuu. Nita meni kepit hyvin myös kenraaliharjoitustreeneissä, samoin kuin edellisenä päivänä kentällä, kun käytiin nopeasti siellä Melkun ja Eetun kanssa.  Otti tosin lentokeinun, mutta tehtiin heti perään uudestaan eikä arkaillut keinulle menoa, meni vain varovaisemmin. Hyvä!

jou

Toissapäivänä oli siis aikainen lähtö, käveltiin Citymarketille josta Marja ja Satu hakivat meidät kyytiinsä. Nita nostettiin borderien viereen häkkiin ja ajeltiin Jat-tilaan, jossa oltiin käyty aiemmin helmikuussa möllikisoissa. Nyt hallille oli tullut uusi tekonurmi/hiekkapohja, joka tuntui hyvältä juosta. Harjoiteltiin vähän ennen kisaa ja neiti meinasi taas ottaa lentokeinun, mutta nyt jarrutin ajoissa ja tuli hyvin. Jesjes! Tyttö oli myös koko ajan todella reipas ja otti minuun hyvin kontaktia. Tuomarina oli Minna Väyrynen ja  osallistuimme C-agilityradalle ja D-hyppyradalle. Molemmat radat olivat minusta mukavia, paljon pitkää suoraa jollaisista Nita saa hyvin vauhtia ja saadaan juosta. Olimme heti toisina lähtijöinä ja sain itseni melko hyvin sellaiseen, mielentilaan, että nämä on vaan möllikisat ja otetaan sellaisen kannalta, ja siltä se itse asiassa tuntuikin radalla.

C-agilityrata

Nita meni aivan loistavasti, heti A:lla tosin jouduin muuttamaan ohjauskuvioita spontaanisti, kun en sitten tehnytkään takaaleikkausta kuten suunnittelin, mutta onneksi Nita irtosi putkeen hyvin ja sain vaihdettua siinä puolen. Kepitkin se meni hyvin ja puomilla muuten jouduin taas muuttamaan kuvioita, mutta ehdin alastulolla onneksi vaihtamaan hyvin. Loppusuora enää jäljellä, olin riemuissani ja Nita samoin, se juoksee kanssani kilpaa ja nautimme kumpikin… Ja sitten Nita juokseekin niin lujaa että menee toiseksi viimeisen hypyn ohi ja ehtii jo hypätä viimeisen. Nauran, ettei haittaa ja otetaan uudestaan, ja olemme iloisina maalissa. Hylky siis, mutta minä en välitä, Nita meni niiiin upeasti! Olisi pitänyt vain itse juosta lujempaa ;)

D-hyppäri (jonka muistin aika huonosti, kuva on aika "suunnilleen")

Hyppyratakin oli mielestäni kiva, hieman haastavampi kuin ensimmäinen. Jälleen upeaa työtä koiralta, 13-aidan jälkeen tuli läheltä piti –tilanne, kun Nita meinasi kaartaa väärälle hypylle mutta korjasi upeasti täällä-huudon jälkeen ja tuli hyvin renkaalle, mutta putkella taisi jäädä selkäni taakse, joten meni väärään päähän. No, ei sekään haittaa kun tyttö tulee niin onnellisena maaliin kanssani ja hyppii vasten, ”enkö ollutkin upea, mamma?” Ja olihan se! Huhhuh, nyt se on ohi ja olen kyllä vain niiiin iloinen! Ja joo, onhan se hassua että Nita, joka ei ole koskaan saanut edes möllikisoissa hylkyä, saa ensimmäiset sellaisensa sitten virallisissa, mutta mitä väliä! Väitän, että Nita teki eilen kaksi elämänsä parhaimpia ratoja. Joku treenikavereista totesikin, etten aavistanutkaan että käsissäni olikin tykki! :D Meillä oli hauskaa ja upea päivä, Nita on maailman hienoin <3 Kiitos mahtaville treenikavereille kannustuksista ja tsempityksistä, olette ihania :> Ja onnittelumme Sadulle ja Sannille sekä Leenalle ja Nemolle tuplanollista sekä Marjalle ja Virille sekä Annikalle ja Vilille hienoista radoista! Me ollaan hyviä :)

Kiitos kuvista Sadulle!

Kohti ääretöntä ja sen yli

Tällä hetkellä olen syyslomalla jonka ohjelmaan kuuluu muutakin kuin koneella istumista, minkä takia tämä kirjoitus on vähän tällainen pikapikaa väsätty hassu tiivistelmä :’D Mutta toisaalta, voin aina tarjota selitykseksi myös sitä, etten oikein vieläkään ole sisäistänyt tätä, jännitys alkoi purkautua vasta paluumatkalla. Mutta sen ainakin tiedän, että mulla on maailman ihanin agilitykoira ja meillä oli kivaa.  

<3

Huomaa koirien uudet hihnat ja pannat! Designpiskit

Nämä otettu 17.9. isän Nikonilla

Parin viime viikon kuulumisten tiivistäminen jatkuu. Sunnuntaina 18.9. meillä oli Nitan kanssa möllitoko. En jännittänyt/stressannut koko jutusta oikeastaan yhtään, ja kahta koiraa lukuun ottamatta kaikki muut osallistujat olikin tuttuja… :D Mukana oli kaikki liikkeet paitsi hihnassa seuraaminen (jes!). Paikallamakuussa Nita pysyi todella nätisti kuten aina, kerran vain kohottautui hiukan (ei edes istumaan, vaan kääntyi) kirputtamaan kylkeä, josta lähti pisteitä. Aika omituista minusta, minkä se sille voi jos kutittaa? Palasi kuitenkin heti takaisin valppaasti makuulle.

(c) Iina ja Viivin kamera

Sitten yksilöliikkeet, Nita oli vuorossa kolmantena ja pysyi koko ajan valppaana. Luoksepäästävyys meni hyvin, nousi haistelemaan tuomaria, joka oli siis Irene Huuskonen. Sitten vapaana seuraaminen, perusNitaa eli aika laimeaa, välillä jäi jälkeen ja tuomari kommentoikin tästä. Jäävät ihan jees, seisomisessa ennakoi istumalla liian aikaisin kuten aina. Luoksetulo oli vauhdikas ja tyttö tuli hienosti suoraan eteen ja käskystä sivulle, tuomari kehui ”tosi nätti luoksetulo! Kymmenen.” Lopuksi vielä hyppy, Nita suoritti senkin oikein vauhdilla ja innokkaasti, ennakoi tosin taas istumalla aikaisin. Tuomari kehui Nitaa ja sanoi, että sillä on muutama lempparivauhtiliike (luoksari ja hyppy), mutta seuraamisessa meinaa haahuilla. Hän antoi meille hyvän neuvon, että harjoittelisin siten, että ottaisin ihan vain muutaman askelen, vain seuraa –käsky eikä mitään käsiapuja tai kannustimia. Olen tainnut valitettavasti hukata arvostelulomakkeen, mutta jotain pisteitä muistan ulkoa (ehkä). Paikallamakuu taisi olla 9 tai 9½, luoksepäästävyys aika samoilla hujakoilla. Seuraaminen muistaakseni 8, luoksetulo 10 ja jäävät… 8 pintaan? Hyppy 8 tai 9:n kieppeillä, kokonaisvaikutelma niin ikään 8 tai 9.

Huomaa, että opin laittamaan kuvia vierekkäin! :o Iloiset me, kiitos Viiville että otit kuvat :)

Vitsit oon niin iloinen! Nita oli tosi upea ja reipas :) Vaikuttikohan siihen se, etten jotenkin osannut jännittää ja ympärillä oli tuttuja ihmisiä, ehkä koirakin jotenkin ajatteli että nää on vaan kivat kimppatreenit jossa on pari vierasta tätiä katsomassa. Alokasluokkaan osallistui siis neljä koiraa, ja kun tuloksia alettiin jakaa, olin ihan varma että sakemanni tai australianterrieri voittaa, niiden seuraaminen oli niin hienoa ja olivat muutenkin paljon parempia kuin me. Mutta ei! Kaikki muut koirat kuulutettiin ennen meitä, joten Nita voitti alokasluokan! :o Vautsi, upea likka! Ihan hassua kyllä, koska meidän pisteet ei olleet mitkään huimaavat, mutta Nita oli ainoa, jolla ei mennyt mikään liike nollille. Mutta en valita, mahtava fiilis! On se vaan hieno :> Palkinnoksi saatiin luita, naksutin ja nimilaatta kaulapantaan. Kokonaispisteet olivat 160/180. Minun hieno pikkuneiti portugalilainen <3

Unohdin muuten ihan kokonaan viime kerralla Nemon sairaskertomuksen (kyllä, taas syksyllä kuten vuosi sitten)… Nemo oli rapsutellut itseään tavallista enemmän ja eräänä iltana (taisi olla keskiviikko 8.9.) nukkumaan mentyä huomasin, että koira oli purrut hännänjuuren ihan vereslihalle! Se oli tosi pahan näköinen ja huolestuin hirveästi, onneksi sain heti seuraavana päivänä ajan Otsoon. Nemosta otettiin teippinäytteet mahasta (punoitti) ja hännästä ja samalla tutkittiin myös edellisellä viikolla mahasta löytynyt syylä. Se näytti hyvälaatuiselta, hännästä ja mahasta löytyi bakteereita, joten Nemo sai antibiootti- ja kortisonikuurin. Onneksi ne auttoivat, häntä parani -pyyhittiin myös betadinella-, mutta parin viikon päästä Nemo alkoi taas rapsutella mahaa ja sille ilmestyi jälleen näppylöitä. Meillä oli kortisonia vielä jäljellä, joten soitin eräälle pieneläinhoitajatuttavalleni ja hänen neuvostaan Nemo syö nyt kuurin ensin loppuun samalla lailla kuin aiemmankin, jos ei siitä parane niin edessä on varmaan taas lääkärireissu. Eläinlääkärin mukaan kyseessä olisi allergia, mutta en ymmärrä mistä se olisi voinut tulla – koirille ei ole vaihdettu ruokaa tms. Toivottavasti Nemo paranee!

19.9. Nemo pääsi kolmannen kerran syksyllä sorsametsälle. Ajelimme sateisena maanantai-iltana Joonalle ja lähdettiin kolmisin appikokelaan kanssa autolla Järveistön lammelle. Heti autosta ulos astuttuamme sieltä kuului "kvaak kvaak kvaak". Pidin Nemon vielä hihnassa, kun kävelimme hiljaa rantaan päin. Vesa ja Joona ampuivat pari sorsaa veteen ja kun pari muuta olivat lentäneet karkuun, päästin Nemon irti. Se käyttäytyi tosi oudosti - tuntui pelästyvän laukauksia! Aluksi se juoksi autolle päin, mutta tuli sitten takaisin ja lähdin heilumaan rantapenkalle näyttämään pudonnutta sorsaa koiralle. Nemo tutki rantakaislikot ja suhtautui lammen keskellä pyörivään puolikuolleeseen sorsaan kiinnostuneesti. Koira kiersi toiselle puolelle lampea ja kannustimme sitä koko ajan; lopulta se menikin veteen ja ui rauhallisesti sorsan luo.Siinä teille "kastelee tassut muttei ui!" Nemo otti linnun heti suuhunsa eikä vlittänyt yhtään siitä, ettei se ollut edes kokonaan kuollut. Koira haukkaili lintua tylsistynyt "älä nyt jaksa räpistellä" -ilme naamallaan ja koitin huomauttaa sille siitä, mutta Vesa sanoi että se saa "tappaa" sen. Hetken Nemo vain seisoi matalassa vedessä sorsa suussa, mutta tuli sitten houkutteluistani lopulta sen verran lähelle, että sain otettua linnun siltä. Koira oli selvästi vähän pöllämystynyt, se ei oikein tuntunut tietävän, mitä tässä olisi pitänyt tehdä. Sitten kannustimme Nemon uudestaan lampeen etsimään toista sorsaa ja urheasti se menikin, vaikka keli oli kurja (satoi kaatamalla joten hajut olivat vedenpinnassa ihan sekaisin).

Jep, kamalat olosuhteet mutta siitä näkee että Nemo ui! (Ja että sillä ei taida olla silmiä...)

Kovasti se etsi, muttei meinannut löytää. Liikuin koiraa myötäillen rantoja pitkin ja kannustin. Vesa huikkasi Joonalle, että heittää jo saadun sorsan veteen, mutta Nemo ei huomannut sitä. Sen sijaan se lähti tutkailemaan lammen toista nurkkaa peltotien ali menevän ojaputken suulle. Ja kappas - sieltä löytyi toinen sorsa! Hieno mies Nemo, otti reippaasti tämänkin suuhunsa ja toi rantaan. Tämäkin sorsa ei ollut kokonaan kuollut ja iski siivillään vähäsen, mutta koira ei välittänyt. Joona sähläsi pyssyn kanssa jotain (minä: ota nyt tää sorsa J: pidä tätä (haulikkoa)) ja siinä hötäkässä Nemo nappasi maahan lasketun sorsan suuhunsa ja lähti iloisesti vilistämään sen kanssa toiselle ojalle lammenreunassa. Menin perään ja koira antoi onneksi ottaa sorsan nätisti, ja annoin sen sitten Joonalle. Lopuksi kannustimme Nemoa etsimään vielä rannat -ei löytynyt enempää- ja hakemaan sen ensimmäisen sorsan lammesta, kun Joona oli sen sinne heittänyt. Märkä spanieli ui taas reippaasti veteen, haukkasi ensin houkutinkuvaa mutta huomasi sitten että hei, täällähän on oikeakin! Toi sorsan kauniisti luokseni ja pudotti sen rannalle jalkojeni juureen. Lähdimme tyytyväisinä takaisin ja otettiin pakollinen trofeekuva, Nemo oli sorsista ihan innoissaan vielä myöhään kotiin päästyämmekin. Se ei olisi malttanut käydä nukkumaankaan kun oli niin iloinen! Aika haparointia siis vielä mutta metsästäjät olivat tyytyväisiä ja ihan hyvä alku koiralta jota ei ole metsästykseen koulutettu, näyttää se näköjään vanhempanakin oppivan… Toivottavasti Nemo innostuu tämän myötä uimisesta! :D

:-D

Mitähän vielä… Tärkeimmät jutut on nyt sanottu, yleistä elämää ja kirjoituksista toipumista tällä hetkellä elellään. Jos nyt jotain treenikuulumisia tahtoo tietää, niin möllitokon jälkeisenä viikonloppuna tokoiltiin koirien kanssa ja ai vitsi molemmat oli sairaan hienoja!! Nitan kanssa kokeilin sitä möllitokon tuomarin neuvomaa seuraamisjuttua, etten sano kuin suullisen käskyn ja pari askelta ilman apuja. Keksin lähteä vedättämään koiraa, reippain askelin eteenpäin heti liikkeelle lähdöstä ja Nita tajusikin nopeasti. Seuraavalla kerralla käveli jo reippaasti vierellä ja kontakti pysyi! Wihii, vitsit se on hieno, miksen ole tajunnut noinkin yksinkertaista asiaa aiemmin? Nemolle naksuttelin edelleen kontaktin pysymistä perusasennossa, tehtiin omalla kadulla ja oli vähän turhauttavaa; missään ei liikkunut mitään häiritsevää ja silti se vain tuijotti eteenpäin. No, loppua kohden parani ja tehtiin vielä vauhdikkaampiakin juttuja, palkaton seuraaminen oli aika nättiä 8) Upeat eläimet.

Hallitreenit alkoivat viime viikolla, odotin vähän kauhulla kun edellisistä treeneistä (kentällä) olivat jääneet koeviikon takia väliin ja hallilla olosta on piiiitkä aika, plus että mulla oli ekaa kertaa ikinä molemmat yhtä aikaa mukana. Häkki oli mukana ja Nemo oli väliajat siellä, ja team Monkey Business ylitti odotukset! Nemo ei melunnut häkissä paljon mitään, ei karkaillut ja molemmilla oli mielettömän hyvä vire ja into tehdä. Minä häröilin jotain ihme ohjausjuttuja mutta koirat oli super :> Jesjesjes, ihan mahtava fiilis jäi. 

Enpäs keksi juuri nyt muuta, syksyisessä metsässä on ihana lenkkeillä. Vaikka sais jo se lumi tulla…

Tauko ohi! Syksyn ylppärit siis takanapäin, toivottavasti meni siedettävästi… Ja koirien sarallakin on tapahtunut tänä aikana paljon. Mistähän aloittaisin, paras kai mennä aikajärjestyksessä. Eli palatkaamme ajassa kuukauden taaksepäin. Syyskuun ekana viikonloppuna vietimme Elojuhlia mökillä perheen ja serkkujen kanssa. Koirat pyörivät siinä mukana, Nita sieti kärsivällisesti Ninjaa. Siitä ei ole sen kummempaa kerrottavaa kuin kuvia.

Kipinöitä

Kokko

no siinähän on ihan selvästi Nemo äidin, serkun ja soihdun kanssa laiturilla

aamulenkillä

spuke sillan alla

lipslips

Seuraavasta viikosta en niin paljoa muistakaan, normielämää ja lenkkeilyä koirien kanssa. Syyskuun agitreenit meni muistaakseni koirien osalta ihan kivasti. Sillä tai seuraavalla viikolla koitin palautella Nitan mieleen tokoa ennen möllikisoja 18.9, mutta ainakin yhdellä lenkillä ei mennyt kovin kehuttavasti, treenattiin yhdellä hiekkakentällä ja Nita oli vähän pihalla; paikkamakuu ja luoksetulo hyviä. Voi olla, että lämmin ilma vaikutti tähän mutta en jaksanut stressailla koko möllitokosta, ihan sama kunhan käytäisiin vain ottamassa häiriötä. Nemolle naksuteltiin myös kontaktia, häiriöttömässä ympäristössä menee tosi hyvin; nyt vaan häiriötä lisää.

halkopinon hallitsija

nam omenaa

16.9. Tapahtuikin paljon; Viivi piristi minua ja yo-kuunteluiden jälkeistä pahaa mieltä pyytämällä treeniseuraksi ja niinpä hyppäsimme Nitan kanssa Pajeroon ja huristelimme kaupan kautta vuoren toiselle puolelle, aidatulle urheilukentälle. Loistavat treenit! Nitalla oli hyvä vire ja tyttö oli innokas, kaikki liikkeet sujui varsin nätisti. Kiitos Viiville kuvista ja piristyksestä!

tykkään näistä juoksukuvista niin kovin!

luotu juoksemaan

osaan myös temppuilla

ja poseerata

Iipun kulta <3

Samana iltana olin lähdössä Joonalle yökylään ja otinkin Nemon mukaan, kun Joona ilmoitti että olivat menossa sorsaan. Kamat ja spanieli siis matkaan (en tajua, miten se muka voi tietää pääsevänsä mukaan, kun en puhunut mitään tai pakkaillut näkyvästi koiran tavaroita) ja kohti maaseutua. Aluksi päästimme Nemon Joonan kotipihassa tutkiskelemaan järven rantoja ja sorsien hajuja. Nemo huiteli innoissaan kaislikossa ja näki sorsiakin kauempana. Niinpä kävimme vaihtamassa metsävaatteet ja lähdimme nelisin –minä, Joona, isänsä ja pikkuveljensä– kävelemään kohti peltoa ja muita sorsalampia. Nemo oli vielä upeampi kuin ekalla kerralla – piti jälleen hienosti kontaktia meihin ja tuli luo pillistä. Pellolla oli kauempana kaksi joutsenta, muutaman sadan metrin päässä. Päästyämme hieman lähemmäs lintuja, osoitin Nemolle niitä. Koira sinkosi matkaan kuin ohjus, ja kuului vain loiskahdus ja vesi roiskui kun spanieli ryntäsi matkallaan lammikon läpi, jota se ei edes huomannut. Nemo ajoi joutsenet lentoon – vitsit ne on muuten isoja!– ja juoksi niiden perässä innoissaan, palaten sitten luoksemme. Vähän myöhemmin menimme Järveistöön päin, ja otin Nemon lähelle. Kiersimme tien vierestä lammelle, ja kysyin, olisiko pitänyt ottaa koira vierelle – ei, Vesa sanoi että anna mennä vaan. Nemo meni lammelle, josta kuului kuin kuuluikin sorsiin viittaavaa ääntä! Hetken päästä pari haukahdusta, kun linnut eivät heti lähteneet lentoon koiran tultua, ja laukaukset, jotka valitettavasti menivät ohi. Nemo ei välittänyt laukauksista mitään vaan jatkoi etsimistä rantapensaikossa. Jatkoimme sitten toiselle metsälammelle, minä ja Joona toista kautta ja Vesa toista. Kohtasimme toisemme lammella ja Vesa puhalsi sorsapilliin. Nemo jäi seisomaan jollekin kelluvalle laiturintapaiselle äärimmäisen typeränä, tuijotti vain ääntä kohden. Toisinaan häpeän tuota koiraa, jos en ole vielä kertonut. Se ei reagoinut edes nimeensä, vaan vasta pillinvislauksesta suostui kääntymään. Nemo ei kuitenkaan ymmärtänyt lähteä kiertämään lampea – mistä olisikaan?– eikä siellä muutenkaan sorsia ollut. Jatkoimme siis matkaa, tällä kertaa sinne peltolammelle josta viimeksi aloitimme. Nyt otin Nemon lähelle ja päästin sen tutkimaan rantakaislikkoa vasta, kun olimme tarpeeksi lähellä. Ei valitettavasti löytynyt sieltäkään mitään, eikä tullut passissa olonkaan aikana. Lähdimme siis takaisin päin, ja yhdessä vaiheessa Nemo sai jonkin hajun metsästä ja lähti sinne. Se oli siellä omituisen pitkään, mutta jatkoimme matkaa ja kohta se jo tulikin takaisin. Oli alkanut jo pimetä, pellon yllä oli hieno kuu ja Nemo juoksi kohti sitä paikkaa, jossa oli viimeksi nähnyt meidät. Pimeydestä huolimatta koiran valkoiset osat näkyivät kuitenkin hyvin, ja kutsuttuani sitä löysi luokseni. Lähellä taloa pellolta lähti jänis aivan edestämme karkuun, onneksi Nemo oli siinä vaiheessa hihnassa! Mukava reissu oli jälleen, vaikkei mitään saatukaan ja meidät haluttiin uudemmankin kerran mukaan! Nemo pääsi pesulle ja nukkui yön rauhallisesti Joonan sohvalla. Lauantaina käytiin aamulenkillä ihmettelemässä jokea ja rukoushuoneen vanhaa aittaa.

se on vihreä

joki oli jännä.

Palattuani Nemon kanssa kotiin lähdin saman tien ajelemaan Nitan kanssa kohti Jyväskylää. Olin luvannut esittää Ninjan pennun ensimmäisessä match show:ssa ja niinpä menimme sinne yhdessä Apun kanssa. Ninjan kehä oli ensin, tuomari ja yleisö pitivät kovin sympaattisesta, pomppivasta pennusta –joka sai lempinimen Kumipallo–, mutta tuloksen sin ei sij. Nita mulkoili mua tosi pahasti pentujen kehän toiselta puolelta Jätit-sit-mut-tänne-ja-otit-ton-kakaran –ilme kasvoillaan. Hänen vuoronsa olikin melkein viimeisenä isoista koirista, mutta kaikesta siitä odottelusta huolimatta Nita esiintyi tosi nätisti! Tuloksena hänellekin sin ei sij, tuomari ei tainnut oikein seropeja arvostaa. Mutta itse olen tyytyväinen, koira esiintyi hienosti ja oli kiva päivä ulkona! Mätsärin jälkeen oltiin vielä Apulla jonkin aikaa, koirat oli aika väsyneitä. Mukava päivä :)

(c) Appu

:>

Tässä ei ollut vielä läheskään kaikki, mutta koska tämäkin kirjoitus on ihan liian pitkä, jatkan ensi kerralla! Eli todennäköisesti tämän viikonlopun sisällä..