Pakollinen heihei-päivitys ennen reissuun lähtöä. En sittenkään ehtinyt käsitellä meidän jääreissu-kuvia tällä viikolla, joten lykkään ne vielä eteenpäin meidän Lapin-matkan jälkeen. Saan siis hyvän tekosyyn heitellä tähän kaikkia julkaisematta jääneitä kuvia, joita tuli räpsittyä maaliskuun aikana team NN:stä.

helmikuulta tämä..

Sää on edelleen aivan liian kylmä, jäätävä, märkä, harmaa ja masentava siihen, että saisin itseni potkittua ulos treenaamaan, joten tänään tokoilin Nemon kanssa sisällä. Into oli ihan hyvä, ehkä vähän turhankin suuri mutta sehän on vaan positiivista :D Otin pitkästä aikaa noutoa joskus vuosia sitten vanhasta penaalista väsäämälläni pehmopatukalla/kapulalla/younameit ja spanieli syöksyi sen kimppuun aika, hmm, innokkaasti näin lievästi sanottuna. Palautus oli ihan nätti mutta meinasi pureskella, katsotaan miten osaan lähteä asiaa korjaamaan kun se tulee ajankohtaisemmaksi.

Näin meillä leikitään, Nemo noutaa innoissan keppiä, Nita menee häiritsemään muttei kuitenkaan uskaltaudu kovin lähelle koska keppi on liian pelottava ja Nemo hermostuu kun toinen häiritsee :D

Huomenna meillä on siis lähtö kello 6.00 kohti Yllästä ja Appu tulee Ninjan kanssa koiria hoitamaan. Eivätpähän ehdi vanheta kun pikkurusseli pitää huolta siitä, että elämästä löytyy aktiviteettia. Toivotan siis hauskaa viikkoa kolmelle N:lle, itselleni sekä mahdollisille blogiin eksyneille lukijoille :)