Joka kerralla, vaikka minä olen sen kokenut niin monta kertaa, sitä tunnetta on niin vaikea kuvailla. Maanantaina saimme kuulla järkyttävän uutisen: yksi Nitan parhaimmista ystävistä, harmaa norjanhirvikoira Kossu, oli menehtynyt traagisesti. Syvin osanottomme... 

http://i666.photobucket.com/albums/vv29/NemoNita/Muokattuja/Kossuinmemoriam3.jpg

Tänään on myös kulunut tasan kolme vuotta rakkaan hamsterini Namin kuolemasta. Tuntuu, että siitä on vain hetki, vaikka siitä tosiaan on kulunut jo niin pitkä aika... Nemo muistaa tuon pienen olennon vieläkin, aina jos tyhjä häkki kolahtaa, koira syöksyy paikalle ihmettelemään, silmissään toivon pilkahdus... Onneksi ikävä helpottaa, ja aika kultaa muistot. Ihan pelkkää suremista ei ole tämäkään viikko onneksi ollut; kävimme tänään Nitan kanssa kaupunkikävelyllä ja neiti meni oikein hienosti. Otin pesiskentällä vähän tottelevaisuutta ja sain yllättyä iloisesti: Menina oli ihmeen terävä, energinen ja innokas! :-) Liikkeet sujuivat mahtavasti ja liikkeestä maahanmenokin alkaa jo pikkuhiljaa sujua. Vähän vähemmän vauhtia vielä luoksetuloon ja hiomista liikkeestä istumaanmenoon niin hyvä tulee :)