Hengissä ollaan!

...Vaikkei ehkä siltä ole reiluun kuukauteen vaikuttanut. Ei voi kun pahoitella, koulu on vienyt kamalasti aikaa. Nyt alkoi onneksi syysloma ja allekirjoittaneella on taas aikaa kertoilla kuulumisia tännekin :) Elojuhla tuolloin elokuun viimeisenä viikonloppuna meni oikein mukavasti, kävin ensimmäistä kertaa molempien lasten kanssa Arvajan koululla leikkimässä kiekkokaukalossa. Kivaa oli ja kummatkin kakarat tottelivat loistavasti! Nemo innostui jonkun sinne unohtamasta vanhasta frisbeestä ja sai hepulin. Siitä viikon päästä lähdettiin Valkeakoskelle Savijärven mökille sorsastusta koettamaan. Varsinaisena metsästäjänä toimi serkkuni Jaakko. Ensimmäisen kerran käytiin järvellä lauantaina iltapäivällä, jolloin nähtiin 25 sorsan parvi mutta ne mokomat lensivät Mateuslahden päähän järveä, jossa ei saa ampua. Toisen kerran käytiin iltamyöhällä, mutta järvi oli hiljainen ja pari sorsaa katosivat näkyvistä mystisesti... Lopulta pimeni liiaksi ja palasimme mökkirantaan. Sunnuntaiaamuna ponkaisimme ylös seitsemältä ja sorsakoira oli heti valmiina lähtöön mökillä. Aamu oli tyyni ja usvainen, näimme taas edellisen päivän 25 sorsan parven. Pari kertaa soudettiin järveä päästä päähän, kun linnut lensivät aina meitä karkuun. Kaikkein lähimmäksi (20 m) pääsimme tietysti ampumakielletyssä päässä, jossa sorsat olivat lyöttäytyneet laulujoutsenten seuraan. Siitähän Nemo vasta hepulin sai... Ja kun pidimme pienen tauon eräässä pienessä saaressa, sieltä lähtiessä sorsia lennähti tietenkin omasta kotirannasta pois! Mitään ei saatu ja näinollen Nemon taidot tositilanteessa jäävät vielä toistaiseksi mysteeriksi, mutta ensi vuonna on taas uusi tilaisuus :) Ja kivaa oli! Nemo vaan saa luvan oppia olemaan vinkumatta... Käytiin samana viikonloppuna myös puolukoita keräilemässä tädin ja Katsun kanssa, hyvää treeniä paikallamakuuseen... Totta kai ne sitten livistivät kerran, mutta löysin Nemon ja Nitan nopeasti; kävelin metsätietä huudellen, ensin tuli Nemo hurjaa vauhtia ja hetken päästä Nita. Ei muuta kuin takaisin vaan :D

Mitäs muuta... Eipä ihmeempiä, treenailtu ja sairastettu. Nemon kanssa olen harjoitellut hurjasti vapaanaoloa, kentällä käytiin 8.9. Ei lähtenyt, vaikka meinasi ja oli pari koiraakin syrjempänä häiriönä :o Jos näytti livistävän, lähdin juoksemaan karkuun huudellen kaikkea hauskaa kuten "Jää sitten sinne, ei paljon kiinnosta, so long, sucker!" ;D Saman viikon sunnuntaina kävi pieni haaveri lenkillä, kun porokoirauros tuli pihasta Nemon päälle. Onneksi omistaja sai sen lähes saman tien pois ja sain itse pidettyä Nemon kohtalaisen hyvin koiran ulottumattomissa. Mitään pahempaa ei sattunut, kunhan ehti näykkäistä Nemoa takapuolesta. Sitten Nemo tuli kipeäksi; maha oli monta päivää kuralla ja poskeen oli jo samalla viikolla ilmestynyt omituinen rupi, jota en kotikonstein saanut hoidettua. Haava märki ja rapsutti sitä tietenkin vereslihalle. Lääkäriin mentiin ja Nemo sai antibioottikuurin, Aptus TehoBakt maitohappobakteeria mahan kunnostamiseen ja Betadinella piti pyyhkiä haavaa. Pian paranivat onneksi molemmat vaivat ja haavasta on jäljellä vain pikkuhiljaa irtoava arpi, toivottavasti siihen kasvaa karvat takaisin ennen seuraavaa näyttelyä...

Aika Nemo-voittoista on ollut tämä ja edellinen teksti (myös kuvien suhteen), mutta eipä Nitakaan ole mihinkään kadonnut ;) Neidin agilitytreenit ovat menneet hurjan hienosti, viimeisetkin tihkusateessa yömyöhällä 29.9. olivat upeat! 8D Niiden siis piti jäädä viimeisiksi, koska jatkoryhmän treenit ovat talvikaudella maanantaisin jolloin minulla ei ole niihin kyytiä. Henskulta kuitenkin tuli 4.10. viestiä että meille olisi lokakuun ajaksi paikka ja kyytikin Längelmäen hallille :o Loistava tilaisuus siis jatkaa treenejä, kiitos! =D Palaan raapustelemaan tänne jos en huomenna niin ainakin seuraavan viikon aikana ja pommittamaan lisää kuvia...