Hihii, Nipsu vähän irrotteli

Lainaan otsikon Katsulta, kiitos :) Edellinen kirjoitus käsitteli lähinnä Nemon kuulumisia, joten tällä kertaa tulee Nitan touhuiluja. Olemme käyneet syyskuun aikana pari kertaa kaupungilla Viivin ja Rommin kanssa treenailemassa, 7.9. Vitikkalan koulun kentällä ja 20.9. tässä lähellä jääpallokentällä. Olin molemmilla kerroilla tosi positiivisesti ”yllättynyt”, neiti tokoili aivan mahtavasti palkatta! Hyvä niin sillä jonkin aikaa sitten oli havaittavissa taas lievää paineistumista ja sitä myötä innon katoamista. Rommin seura siis tekee Nitalle hyvää ;-) Keskiviikkona olimme pitkästä aikaa match show:ssa Jämsänkoskella. Tuomarina jälleen agilityvalmentajamme Kaitsu, Nitalla tuloksena pun ei sij. Olin todella tyytyväinen koiraan, antoi tutkia nätisti vaikka kävikin istumaan sekä liikkui upeasti! Ja jaksoi seistä tosi hienosti ja pitkään paikallaan aivan patsaana. Ja kyllä se punainen piristi pitkästä aikaa vaikkei sijoitusta tullutkaan. Karsintakehässä tuomari valitsi Nitan sympaattisin koira –kisaan josta ei kuitenkaan sen enempää menestystä tullut, sympaattisin oli hurmaava 15-vuotias flätti. Onnittelumme Emmille ja Ronille pienten punaisten neljännestä sijasta sekä Viiville ja Rommille niinikään punaisesta nauhasta sekä Miralle Tinon pienten punaisten toisesta sijasta ja lapsi-koira –kisan voitosta!

Torstaina oli viimeiset agilitytreenit ulkokentällä, ensi viikolla siirrymme taas Kana-Areenalle sisätiloihin. Nitalla oli aivan upea ilta; en muista monesko rata se oli, mutta neiti sai kuitenkin aivan totaalisen hepulisekopääkohtauksen. Jo ensimmäisillä esteillä huomasin, että nyt on taas vauhtia eikä pelkoa hyytymisestä, ja siksi menikin neljännen aidan jälkeen väärälle aidalle. Uusi aloitus, ja voi elämä… Putkeen tultiin sellaista vauhtia että oksat pois, ja sitten se sekosi! Nita lähti vain juoksemaan tuhatta ja sataa ympäri kenttää, viskoi päätään ja pinkoi aivan sata lasissa, välillä hyppi jotain esteitä itsekseen ja kiipesi (tai no, ryntäsi) aankin pari kertaa, tullen alas hirveällä pukkihypyllä; onneksi ei käynyt mitään. Minä seisoin edelleen putken suulla nauraen vedet silmissä ja kuuntelin kuinka koko treeniporukka tekee samaa kentän laidalla, Kaitsu hekottaa mukana itsekin ja Perttikin alkaa hohottaa. Ja Nita vain innostuu nauramisesta ja jatkaa juoksuaan sännäten ihan innoissaan toiselle puolelle kenttää että fiuuu. No, tulihan se sitten välillä takaisinkin ja loppurata mentiin tosi vauhdilla, minkä takia otettiin putkelta uudestaan. Pari kertaa se lähti yhteensä juoksemaan, kävi välillä sanomassa Sadulle ja muille ”enkös olekin hieno?” ja sitten Kaitsu käski ottaa sen käskyn alle, taas meinasi tulla uusi hepuli mutta sitten komensin vähän enemmän tosissani ja tottelihan se. Radan jälkeen Kaitsu sanoi, että ”tosta voi päätellä että tää koira on tosi innostunut tästä lajista”. Haha, olin ihan varma että sieltä tulee jotain tyyliin ”jos ei tietäis paremmin, vois päätellä että ton koiran peruskasvatuksessa on jotain vikaa” :D Ja Jussi totesi että kannatti elää tämäkin päivä. Todellakin! Kaikki oltiin yhtä mieltä siitä, että tämä on vain positiivista, ihanaa huomata että Nita todella alkaa vapautua treeneissä ja innostua agilitystä. Kun se tavallisesti on pikemminkin hyytynyt radalla –tosin on kehittynyt tämän suhteen aivan valtavasti kesän aikana– , ei voi kuin antaa sen tehdä näin ja olla iloinen tästä. Se kun juoksi hepulissa ympäriinsä ihan vain silkasta riemusta, koiran kasvoilta näki että jiii, tää on kivaa! Seuraavalla radalla meno oli huomattavasti rauhallisempaa, Kaitsu totesikin että ”näkee että se on nyt vähän enemmän käskyn alla, toki voi johtua siitäkin että ne suurimmat energiat meni edellisellä kierroksella”. Aivan mahtavat treenit siis oli, kiitos hurmaavalle Nitalle sekä Sadulle kyydistä! Ja ai niin, Nemo pääsi kaulurista, sukasta ja antibiooteista eroon ja on jo täysin terve! :)