Kaksi vanhinta siskoani ja siskontyttöni tulivat viikonlopuksi kyläilemään. Koirat haistelivat vauvaa jälleen kiinnostuneina ja Sofia tajusi koirat ensimmäistä kertaa, tuijotteli haltioituneena ja jutteli. Treenaaminen jäi valitettavan vähälle lauantaina koska kurkkuni oli kipeä ja satoi, sunnuntain koe puolestaan meni otsikon mukaisesti pelleilyksi :D Ja niille, joille en asiaa uskonut, niin ilmoitin Nitan extempore BH-kokeeseen. Oma seura järkkäsi ja puheenjohtaja ja tokokouluttaja painostivat, joten menin sitten. Treeneissä tyttö meni palkatta ihan mahtavasti, myös kentällä mutta eilen ei vaan ollut koiran paras päivä kuten tuomarikin sanoi. Jännitin hirveästi (tuomari oli btw pelottava ;o) ja se heijastui Nitaankin. Muuten ihan kivasti mutta seuraamiset menivät molemmat penkin alle, minä siellä kävelin kaaviota ja neiti käveli vierelläni haistellen maata x) Tuomarikin sanoi arvostelussa, että ”ohjaaja tekee kaikkensa saadakseen koiran huomion valitettavasti siinä onnistumatta”. Lopuksi itseänikin rupesi naurattamaan moinen lekkeripeli, pellesuoritus mikä pellesuoritus :D Jos oikein muistan niin joka liike oli puutteellinen paitsi luoksetulo (näyttävä, vaikka hyppäsi lopussa vasten), erittäin hyvä ja paikallamakuu erittäin hyvä tai erinomainen. Myös nopeita pysähtymisiä kehuttiin. A-osa siis hylätty eli ei päästy läpi, mietin kyllä ennen arvostelua että jos tästä päästään läpi niin on kyllä aika puusilmä tuomari. Lohdutusta sain seuratovereilta ja realistisia syitä, on totta että tilanne oli Nitalle täysin uusi ja huomasin itsekin sen paineistuvan tosi paljon siitä, että takana seisoi hirveä lauma ihmisiä. Vinkiksi sain kävellä seuraamisessa nopeammin, katsotaan kuinka siten sujui. Mietin kyllä, olisiko minun vielä ennen koetta käväistä kentällä, että olisi saanut silloin haistella, ja koska olimme viimeisiä, kentällä oli kaikkien edellisten haju. Ei voi mitään enkä mä tuosta pahemmin angstaa, onneksi aina voi yrittää uudestaan :-) Eilen vain ei ollut Nitan päivä. Laitan kuvia kokeesta kunhan saan ne isän kamerasta.

Perjantaina jatkoin Nemon kanssa jälkitreenejä, hienosti meni taas! Harmittaa vain kun uintijuttujen kanssa käy aika vähiin, syksy tuli kertaheitolla viikossa ja pelkään, että vedet kylmenee enkä uskalla oikein mennä itse kahlailemaan nyt kun kurkku on jo valmiiksi kipeä eikä ensi viikonlopun takia voi oikein kipeäksi tullakaan… Hakuosuutta ollaan edelleen treenailtu kuitenkin, pelleilyksi mennyt ehkä sekin… :’D Reaktionopeuteni on jälleen hitaalla ja perjantaina ollessamme lenkillä oman ja naapurin talon takana kulkevalla polulla herra päätti taas kerran livistää, turkanen! Hain sitä ikuisuudelta tuntuvan ajan ja lopulta se tuli toisen naapurin pihalta luokseni kun ensin oli vähän juostu pakoon metsässä, ja ei kun samaa reittiä uudemman kerran kohti kotia ja paljon piiloja vaan. Lauantaina aamulenkillä meni tosi nätisti, mutta pururataa lähestyttäessä hävisi johonkin. No, minä pistin pitkäkseni kuusen alle märälle sammalelle ja laitoin herätyksenkin siltä varalta, että ehdin ottaa torkut mutta kymmenen minuutin päästä metsässä poukkoili jokin punavalkoinen haistellen ja etsien minua kovasti. Hyvin iloinen Nemo oli löydettyään minut, ja kehuin taas. *Huokaus.* Ehkäpä se tästä vielä lähtee, opinpahan taas sen että mun todellakin on mentävä joka välissä piiloon, jospa se siitä oppisi katsomaan, ettei mamma jää jälkeen… Näihin tunnelmiin tällä kertaa!  

Loppuun nalleleikkejä 25.8.

Spanielin katse...

Terve...

 

Syksyistä lenkkiä 27.8.

<3

Ja loppuun vähän poseerausta.