Ylpeydenaiheita spanielikuvien kera

Viime viikolla oltiin taas tokossa Nitan kanssa, ihan hyvin meni: paikallamakuu oli aivan upeaa! :-D Sain mennä suunnilleen 20 metrinkin päähän ja tämä napotti paikallaan manttelinsa päällä kuin tatti. Seuraaminenkin edistyy, tämä viikko vaan valitettavasti meni ohi naksutintreenien osalta mm. koulun takia, mutta seuraavaksi läksyksi saimme siirtyä ulos harjoittelemaan seuraamisen paikan parantelua naksuttimen avulla. Intoa likalla ainakin oli. Maanantaina koulusta tultuani lähdin Nemon kanssa lenkille, päästin taas vapaaksi vesitornille johtavalla polulla. Ihan kivasti käyttäytyi, vesitornin nurkalla otin pojan kiinni kun tuli jotain lapsia vastaan. Käännyimme risteyksestä puomin ali mastolle päin ja Nemo alkoi järsiä lumipaakkuja pois tassuistaan. Samassa alamäestä päin meitä "vastaan" tuli joku parikymppinen mies ja staffordshirenbullterrieriuros. Koira oli irti ja nähdessään meidät pudotti tennispallon suustaan ja juoksi meidän luo. Koko ajan oli ihan ystävällinen, heilutti häntää ja hymyili. Mies kutsui koiraansa, joka ei kuitenkaan tullut. Nemo ei aluksi edes huomannut koko koiraa, minä ehdin hädin tuskin reagoida ja kun koira oli edessämme, otin Nemoa pannasta kiinni, nostin sen pois koiran ulottuvilta (takajaloilleen) ja tökkäisin koiraa jalallani, en ole edes varma osuinko sitä kuonoon. Sanoin "menes pois" ja koira onneksi lähtikin takaisin omistajansa luo. Huh huh! Nemo ei sanonut yhtään mitään, olen tosi ylpeä siitä! :D Jälkeenpäin toki mietin, teinkö nyt ihan oikein kun siinä häkellyksissäni nostin Nemon takajaloilleen pannasta, mutta en sitä muutenkaan olisi saanut pois toisen ulottuvilta. Kävi myös mielessä, mitä olisin tehnyt jos toinen uros olisikin ollut vihainen, ja onneksi mies ei alkanut huutaa jotain "Älä potki mun koiraa!" tms., mutta jotain sen kaltaista minusta "kuuluu" tuollaisessa tilanteessa tehdä. Toivottavasti tämä taas vahvistaa minun ja Nemon välistä suhdetta, että se huomaisi että minä kyllä pystyn hallitsemaan tällaiset eikä herran tarvitse rähjätä puolustaakseen minua. Ehkäpä itsekin olen oppinut hallitsemaan vastaavia tilanteita paremmin kuin aiemmin, kuka tietää. Mielettömän tyytyväinen olen kuitenkin, ääntäkään ei spanusta lähtenyt :) Tiistaina olimme taas kahden viikon tauon jälkeen agilitytreeneissä, pelkäsin vähän etukäteen että Nemo olisi ihan sekona pitkästä aikaa, mutta hienosti meni jälleen! :) Aalla alkaa olla jo sen verran vauhtia, ettei enää pysty pysähtymään istumaan alastulokontaktilla x) Huumorilta ei säästytty tälläkään kertaa, puomin alastulolla palkkasin taas ihan normaalisti ja kun tehtiin kaarros, Nemo rykäisi namin ulos ekan esteen jälkeen, lotaisi takaisin suuhunsa ja matka jatkui samantien seuraavan aidan yli :''D

Nyt loppuviikolla en ole sen kummemmin treenannut koulun "suoman" ajanpuutteen vuoksi, huomenna jää tokotreenit välistä kyydin puuttumisen takia :< Siispä pihalla treenailemme 8) Tänä aamuna kävin molempien kanssa pitkällä lenkillä aurinkoisessa pakkassäässä, hangessa oli oikein hauskaa hyppiä vaikka Nita taisikin vähän palella takista huolimatta.